Vuoden 2015 HSF ohi, Urpobotti voittoon

Robokisa 2015

Viikonloppuna pidetty neljäs Hacklab Summit Finland keräsi taas Suomen Hacklabit Tampereen Oldskool-klubille. Edustettuina olivat isäntäkaupungin ja Helsingin läbin lisäksi Turku, Vaasa, Oulu, pikaisesti myös Jyväskylä ja uutena positiivisena yllättäjänä Mikkeli.

Viivanseurantakisan sijaan robotit kilpailivat tällä kertaa nopeudesta sokkeloiseksi osoittautuneella radalla. Kisassa nähtiin robotteja, jotka liikkuivat esimerkiksi käännetyillä pyörillä kävellen, yrittäen analogisella logiikalla suunnistamista tai liikkuivat sähkökitaran äänen ohjaamana. Useat osallistujat joutuivat turvautumaan B-suunnitelmiinsa keskeneräisten robottien takia, ja kisassa saattoi pärjätä kaikin tavoin sääntöjen vastaisillakin menetelmillä – määrätyistä aikasakoista huolimatta. Nopeuskisan voittajaksi selviytyi Helsingin Urpobotti, jonka taktiikaksi valikoitui FPV-kamera ja visualisoitu telemetria. Tyylikisan voitto meni Tampereelle.

Ikuri Arcade HSF15

Ikuri Arcade, flipperihalli Tampereella

Järjestettyyn ohjelmaan kuului Skrolli-lehden toimituksen esitys, sekä käynti Ikuri Arcadella, joka on muutamia vikkoja sitten avattu uusi flipperihalli kaupungin länsipuolella. Tampereen yhdistys esitteli lauantaina läbitilansa keskustassa ja kaikki kaupungit pääsivät esittelemään viime vuoden aikana tapahtunutta toimintaansa Oldskoolin kerholla.

Läbin kamera oli mukana matkassa, loput kuvat löydät Flickr:stä.

 

Tampere Hacklab

Tampere Hacklab

Hacklab Summit Finland is an annual event for all Finnish Hacklabs, first held in 2012. The happening was in Tampere, with seven labs participating.

We visited the local lab and a newly opened arcade, had a robot competition and gave presentations of past year’s activities in each city. Helsinki Hacklab’s robot won this years competition in speed, and a robot from Tampere in style category. See the rest of the photos at Flickr.

Hackpalkinto Kilpurille

Kilpuri avaa palkintolaatikon

Kilpurin Hackpalkinto: pantterin värisiä laatikoita ja muuta tavaraa

Tiistaina yhdistyksellä oli ilo palkita varsinkin muuton ja remontin aikana suureksi avuksi ollut jäsenemme.

Juha ‘Kilpuri’ Tähtinen on toiminut esimerkillisesti ja odotukset ylittäen yhteisön hyödyksi ja iloksi. Kiitoksena tästä hänelle on myönnetty Hackpalkinto. Hackpalkinto myönnetään poikkeuksellisesta yksilösuorituksesta vaikeina aikoina. Hackpalkintona lahjoitetaan kolme pantterinväristä SmartStore™ Classic 15 -säilytyslaatikkoa ja annetaan yksinoikeus kyseisen väristen säilytyslaatikoiden käyttämiseen.
Ilman Kilpurin työpanosta uuden labin rakentamiseen, meillä olisi vain kaadettuja seiniä.

Tiistai-iltana ehdittiin säätää kaikenlaista muutakin: Urpobotin rakentamista saatiin taas edistettyä ja monilla näytti olevan myös omia projektejaan käynnissä. SATS oli saanut maanantain aikana paljon tavaroitaan paikalleen, ja isoimmat raketit oli asennettu näytille tilan kattoon.

Lisää kuvia täällä.

Helsinki Hacklab ja FLUG edistävät linuxia

flugFLUG on “Finnish Linux User Group FLUG ry” eli “Suomen Linux-käyttäjien yhdistys”, jonka tehtävä on edistää linuxin käyttöä ruohonjuuritasolla. Vaikka Helsinki Hacklab onkin tekniikkojen suhteen neutraali, niin polut Linuxin kanssa menevät samaan suuntaan ja kohtaavat usein. Monet labin jäsenistä ovat Linuxin aktiivikäyttäjiä ja käyttävät sitä projekteissaan. Tämä koskee yleisesti ottaenkin avoimen lähdekoodin käyttöä. Pienimuotoiselle yhteistyölle on siis pohjaa.

Viimeisessä FLUGin syyskokouksessa hahmoteltiin yhteisiä kuvioita ja mietittiin, että miten asioita voidaan viedä eteenpäin. Ainakaan aluksi suurensuuresta ei ole kyse. Käytännössä tämä voisi esimerkiksi tarkoittaa sitä, että Helsinki Hacklabilla on projekti, jossa käytetään Linuxia, ja FLUG avustaa sitä rahallisesti. Flugilaisten puolella jää kokonaan heidän oman aktiivisuuden varaan, kuinka he osallistuvat. Toivottavasti heitä nähdään Takkatiellä ainakin vierailulla.

Ensimmäisenä käytännön koetinkivenä on hacklabin “avoimen opiskeluympäristön” kehittäminen. Siis se tila ja verkko, jossa Arduino- ja elektroniikkakurssit on vedetty. Labilla on ollut halua tehdä oma mobiili thinclient/serveri-ratkaisu joka tuo pöydälle päätteen ja siihen palvelimelta lataantuvan ympäristön. Näin halutaan helposti ylläpidettävä ja siirreltävä kokonaisuus kursseja ja workshoppeja varten. Demoa on jo määritelty Cubieboard 3:n ympärille.

Kurssien ja workshoppien kehittely on avointa toimintaa jota tehdään hakkerihengessä: asioita kokeillaan ja kokemuksia jaetaan. Opiskeluympäristössä on monta ulottuvuutta joihin innokkaat voivat tarttua. Tietoa tulee löytymään tämän blogin kautta, sekä pian myös Suomen hacklabien yhteisestä keskustelufoorumista https://discourse.hacklab.fi

Dokumentointikamera

Läbille on hankittu Flickr-tiliin yhdistetty kamera, jonka avulla kuvat ilmestyvät automaattisesti nettiin pian kuvan ottamisen jälkeen wlan-yhteydellä. Kuvaajan ei tarvitse siis huolehtia kuvien siirrosta, julkaisemisesta ja linkittämisestä, vaan pelkästään napin painamisesta. Aikaa ei myöskään kulu turhaan parhaiden otosten valintaan, sillä kaikki kuvat tulevat heti näkyville.

Kuvien ottaminen on toivottavaa ja sallittua kaikille läbillä kävijöille! Kamera on pudotuksen kestävä eikä sitä saa helposti rikki.

Uusi läbikamera ja wlan-muistikortti

Välitön julkaiseminen tarkoittaa myös sitä, että kameran käyttäjän on tunnettava vastuunsa: läbillä ei ole erityisiä sääntöjä valokuvaamista koskien, mutta paikalle tulevien henkilöiden on ainakin varauduttava siihen, että joku saattaa kuvata tilassa.

Kuvissa saa tietysti näkyä edelleen ihmisiä, mutta dokumentointikameran kanssa on hyvä keskittyä varsinkin esineiden ja projektien kuvaamiseen, jotta mahdollisia ikäviä tilanteita ei tulisi. Tilanteesta riippuen kuvan voi ottaa vaikka kuvan kohteena olevien henkilöiden selän suunnasta. Henkilöt, jotka viettävät paljon aikaa läbillä, ovat tottuneempia tulla kuvatuksi tilassa, mutta satunnaisten vierailijoiden kohdalla luvan kysyminen on asiallista.

Kaikesta tästä huolimatta suurin vaara on edelleen se, että kuva jää vaan ottamatta.

Vihreä merkki kameran näytössä kertoo kuvan siirtymisestä

Kuvat alkavat siirtyä nettiin kun kameran vasemman alakulman merkki vaihtuu vihreän väriseksi. Tämä voi vaatia hetken verran odottelua, eli siirto ei tapahdu välittömästi kuvan ottamisen jälkeen.

Kamera löytyy omasta laatikostaan

Dokumentointikamera löytyy ainakin toistaiseksi omasta laatikostaan läbin tavarahyllystä.

Kiinnostuneet voivat lukea kamerajärjestelyn yksityiskohdista keskustelufoorumilla.

Tammikuun uusia hankintoja

Uusi akkukäyttöinen porakone

Uusi akkukäyttöinen porakone

Vuoden alussa saadun Minela-avustuksen rahoilla yhdistykselle hankittiin tammikuun aikana uusia koulutusvälineitä ja työkaluja. Labilla on nyt käytettävissä RF-kykyinen Red Pitaya -lauta, joka voi esimerkiksi toimia monena erilaisena mittalaitteena. Piirilevyjen valmistukseen hankittiin laadukas syövytysallas lämmittimellä ja kuplapuhaltimella. Muita hankitoja ovat mm. Makitan akkuporakone iskulla, MIDI-koskettimisto ja laminointikone.

Kosketinsoitin mm. MIDI-koulutusta varten

Kosketinsoitin mm. MIDI-koulutusta varten

Piirilevyjen syövytysallas

Piirilevyjen syövytysallas