Browsed by
Month: November 2015

CNC-alkeiskurssin ryhmätyö valmistui, peruskurssi alkaa

CNC-alkeiskurssin ryhmätyö valmistui, peruskurssi alkaa

turner's cube
Ryhmätyö valmistui!

CNC-alkeiskurssin ryhmätyö Turner’s Cube valmistui keskiviikon kurssi-iltana. Edellisellä kerralla valmistuneen kuutioaihion käsittelyssä kiinnitys ja oikeat nopeudet oli harkittava tarkkaan, eikä tässäkään selvitty ilman yritystä ja erehdystä. Valmiista kuutiosta tuli lopulta kuitenkin juuri sellainen kuin pitikin.

Ensi viikolla on vielä yksi alkeiskurssin kertauspäivä, ja sen jälkeen alkaa peruskurssi aiheena mallinnuksen perusteet Autodesk Fusion 360:lla. Ensimmäinen seitsemästä suunnitellusta peruskurssin kerrasta on 16. joulukuuta, eli kurssi saadaan käyntiin vielä tämän vuoden puolella. Peruskurssilla keskitytään erityisesti CAD- ja CAM-ohjelmien käyttöön, mallintamiseen ja suunnitelmien toteuttamiseen jyrsimellä. Kurssista tiedotetaan omassa keskusteluketjussaan.

Jos tämän viikon alkeiskurssikerta jäi väliin tai et ole vielä päässyt käyttämään konetta kurssin aikana, tule varsinkin silloin mukaan ensi viikon kertaustunnille. Ja jos alkeiskurssilta jäi jotain vielä pohdituttamaan, kertausta ja ohjeita saa jatkossakin kyselemällä aina tiistaisin.

Jyrsintää, uusia laitteita ja juttu lehdessä

Jyrsintää, uusia laitteita ja juttu lehdessä

Viimeisen parin kuukauden ajan läbillä ei ole muuhun osattu keskittyä kuin jyrsintään. Tämän viikon avoimessa tiistai-illassa säädettiin Lottaan yhteyttä läppärillä, jotta varsinkin pidemmät ja monimutkaisemmat ohjelmat voitaisiin jatkossa ajaa kätevämmin suoraan työstökeskukseen. Pumppaamon rakentamisen jäljiltä jäänyt suuri kivi keittiön lattialla alkoi häiritsemään vihdoin sen verran paljon, että löytyi energia työntää se ovesta ulos. Lahjoitustavarana meille ilmestyi iso kasa PACE:n juotos- ja korjausasemia. Ylimääräiset jaamme muiden kaupunkien läbeille kiinnostuksen mukaan. Kuvia tiistailta Flickr:ssä.

jssmk ja Kremmen SK:n kuvassa
Metronäyttö raahattiin elehuoneeseen kuvaa varten

Helsinki Hacklab oli mukana viime viikon perjantaina ilmestyneen Suomen Kuvalehden (46/2015) jutussa jakamistaloudesta, eli kuinka kaikkea ei tarvitse omistaa itse. Saatiin lehteen sivun kokoinen kuva allekirjoittaneesta, Kremmenistä, elehuoneesta, metronäytöstä ja yleisestä sotkusta.

Chadez toi keskiviikkona läbille oman CNC-metallijyrsimensä, joka pitää ensin huoltaa käyttökuntoon. Erona Lottaan on pienemmän koon lisäksi suurempi karanopeus. Keskiviikon CNC-kurssin lopputuloksena saatiin ryhmätyönä aikaan tarkaksi kuutioksi jyrsitty alumiininpala. Loput kuvat keskiviikolta omassa albumissaan.

Käsityökerho kokoontuu 11.11. kello 18.00

Käsityökerho kokoontuu 11.11. kello 18.00

Läbin ompelutarvikkeitaTämän vuoden ajan on labilla kokoontunut käsityökerho kuukauden toisena keskiviikkona. Asiasta on lähinnä tiedotettu Discoursessa, eikä kävijämääristä päätellen tieto ole ehkä tavoittanut ihmisiä.

Kesätauon jälkeen kokoontumisten uudelleenkäynnistelyssä on ollut vaikeuksia, mutta vuoden kaksi viimeistä tapaamista eli marraskuun ja joulukuun kokoontumiset on päätetty pitää sovitun aikataulun mukaisesti kuukauden 2. keskiviikkona. Niinpä kokoonnumme keskiviikkona 11. päivä kello 18.00 ompelemaan ja tekemään muita käsitöitä.