Tervetuloa uutisten katsojat

Eilen illalla oli sivuston kävijämäärässä valtava piikki ja valitettavasti palvelin otti ja tukehtui siihen, eli jos eilen et päässyt sivuja katselemaan niin pahoittelut siitä. Asialle on nyt tehty jotain ja jatkossa toivottavasti tilanne pysyy paremmin hallussa.

Tilaan tutustuminen

Tule käymään tiistain “jäseniltaan”, viiden jälkeen nilsiänkadulle (kts yhteystiedot). Ota kaverisi mukaan.

Ikäraja

Läbillä ei ole ikärajaa, mutta lapsia tuodessa on syytä huomioida pari asiaa. Päätoimisesti labin toiminta ei ole ohjattua, vaan kaikki tekevät projektejaan itsenäisesti yhdessä opiskellen. Tiloissa on paljon erilaisia työkaluja ja monet niistä ovat sähkökäyttöisiä ja ammattikäyttöön tarkoitettuja. Niitä tulee käyttää huolellisesti ja osaavasti, jotta isommilta vahingoilta vältyttäisiin. Tarvittaessa voi kysyä muilta neuvoa. Pieniä naarmuja ja kolhuja on sattunut, mutta mitään vakavaa ei ole toistaiseksi tapahtunut.

Muuta kysyttävää ?

Lähetä sähköpostia osoitteeseen hallitus at helsinki piste hacklab piste fi. Vastaamme sen mukaan miten päivätöiltämme kerkiämme (ja varmaan lisäämme vastauksen tähän)

 

Ensi Hackviikonlopun teemana piirilevyjen valmistaminen

Ensi viikonloppuna vanhoilla tutuilla sekä uusilla kasvoilla on mahdollisuus syventyä Piirilevysuunnittelu on oma taiteenlajinsapiirilevyjen valmistamisen saloihin.

Lauantaina 9.2. pidetään klo 12 alkaen virallinen työpajaosuus seuraavalla agendalla:

Alkuun tarvitaan lyhyt teoriaosa, tavoiteaika 60 min. Tule silti ajoissa, koska kalvosulkeiset ovat pakolliset.

Sen jälkeen on luvassa käytäntöä, ensin varovasti ja sitten rohkeammin. Vaikka homma on periaatteessa nopeaa, kannattaa silti varata ihan reilusti aikaa. Iteroiminen on opettavaista.

Talo tarjoaa esimerkkiprojektina pienen pintaliitospiirilevyn, jolla syövytystä voi harjoitella. Onnistuneen syövytyksen jälkeen sen voi myös koota (komponentteja on tarjolla), jos haluaa harjoitella helppoa pintaliitosjuottamista tai tarvitsee hyödyttömän hauskan ledihärvelin.

Myös omien projektien syövyttäminen on mahdollista ja suotavaa, mutta silloin hacktakuu tietenkin raukeaa. Jos projektisi on valtavan suuri, tuothan oman kuparilevyn. Asioiden nopeuttamiseksi voit tulostaa valotusmaskin valmiiksi piirtoheitinkalvolle.

Sunnuntaina 10.2. on tarjolla vapaamuotoista työskentelyä saman tai eri aiheen kimpussa. Tätä voidaan ideoida tarkemmin lauantain aikana.

Huom: Vaikka hapolla lotraaminen on terveellistä ja turvallista, älä varmuuden vuoksi laita lempisukkiasi.

 

Elektroniikan alkeiskurssi 26-27.1

Helsinki Hacklab järjestää jälleen kerran suuren ja mahtavan elektroniikan alkeiskurssin viikonloppuna 26. – 27.1. klo 10:00 – 16:00 Nilsiänkadun tiloissa (Nilsiänkatu 10 B).

 Kurssin oppimistavoiteet:

  • Sähkön perussuureet
  • Vastus, kela, kondensaattori, diodi ja transistori.
  • Kuinka tehdä yksinkertaisia kytkentöjä leipälaudalla.

Audiovahvistinviikonloppu 10-11.11

Järjestämme tulevana viikonloppuna ( la 10. – su 11.11. ) hackviikonlopun jolloin on myös mahdollista tulla tutustumaan Helsinki hacklabin tiloihin ja toimintaan, tervetuloa!

Tuona viikonloppuna teemana on audiovahvistimien perusteet, lauantaina keskitymme teoriaan ja sunnuntaina jokainen kokoaa oman äänenvahvistimensa leipälaudalle. Tarkempi aikataulutus on luettavissa osoitteessa http://kirjoitusalusta.fi/hacklab-workshops.

Arduinon alkeiskurssi 29. – 30.9.

Kuva ledeistäTervetuloa Arduinon alkeiskurssille 29. – 30.9. la-su 10:00 – 17:00
Kurssi on ilmainen ja kaikille avoin, mutta siihen tulee ilmoittautua etukäteen: Ilmoittaudu tästä > edit: kurssi on täynnä!, mutta voit ilmoittautua varasijalle.
ja tule ajoissa paikalle tai saat köniin nörteiltä!

Mikä on Arduino
  • Helppokäyttöinen ja suosittu ohjelmoitava mikrokontrolleri. http://fi.wikipedia.org/wiki/Arduino
  • Hinta suomessa 20-30 euroa.
  • Jos jo omistat oman, ota mukaan, jos et, labilla on lainata. (Kurssilla käytetään Arduino Uno R3 versiota)
  • Kannettavan tietokoneen ottaminen mukaan on enemmän kuin suositeltavaa.
Kurssin tavoite
  • Käsitys siitä mitä Arduino on ja mihin se on hyvä alusta.
  • Saada käsitys mitä Arduinolla voisi jatkossa tehdä ja mitä sillä ei kannata tehdä
  • Luetaan yksinkertaisia antureita ja vilkutellaan LED-valoja.
  • Opetellaan leipälaudan käyttöä kytkentöjen tekemisessä.
  • Ohjelmointiin ei kovin syvällisesti tällä kurssilla mennä.

Kurssin vetää Laura (aka lara) ja Doctor Watsonina toimii Suovula

Elektroniikan alkeiskurssi 15. – 16.9.

Kuva vastuksista

Helsinki Hacklab järjestää jälleen kerran suuren ja mahtavan elektroniikan alkeiskurssin viikonloppuna 15. – 16.9. klo 10:00 – 17:00 Nilsiänkadun tiloissa (Nilsiänkatu 10 B).

  • Kurssi on ilmainen ja kaikille avoin – kyllä, ihan kaikille – eikä maksa mitään, mutta kurssiin tulee ilmoittautua etukäteen: ilmoittaudu tästä > edit: kurssi täynnä!

 Kurssin oppimistavoite:

  • Jännite ja virta
  • Vastus, kondensaattori ja transistori.
  • Demotaan simulaattoria, yleismittaria ja oskilloskooppia.
  • Kuinka tehdä yksinkertaisia kytkentöjä leipälaudalla.

Kurssia vetää Otso aka PullaEmu ja sidekickinä The Jari.
Tulossa myös: Arduinon alkeiskurssi 29. – 30.9. la-su 10:00 – 17:00

Kohti syksyä!

Olisi taas päivityksen paikka! vaikka kesä on ollut toistaiseksi varsin kylmä niin meillä hacklabilla on ollut oikein lämmin tunnelma, johtuen lähinnä ilmastoinnin puutteesta…

Oli tässä jotain oikeaakin asiaa, nimittäin näyttää siltä että valitettavasti Helsingin, Tampereen ja Turun Hackerspacet eivät pidä tällä kertaa ständiä esillä Assembly Demoparty -tapahtumassa. Tämä johtuu siitä että perinteistä “hobby corneria” ei tänä vuonna enää ole ja se tarkoittaa että hackerspaceille ei enää löydy ilmaista ständipaikkaa.

Valitettavasti ajanpuutteen ja laiskuutemme vuoksi emme ole pystyneet etsimään sponsoria ja nyt se on luultavasti jo liian myöhäistä – joten näillä näkymin emme osallistu tapahtumaan, pahoittelut.

Seuraava tapahtuma jossa kerromme kuulumisia ja esittelemme viimeisimpiä tuotoksia on näillä näkymin Kaapelitehtaalla 20.-21.10. järjestettävä tee-se-itse -kulttuuriin keskittyvä WÄRK:fest joka on jatke suosituille ALT Partyille.

Vielä kun lomaa on jäljellä niin nyt viimeistään on hyvä aika tulla tutustumaan Helsinki Hacklabin tiloihin, järjestämme perinteiseen tapaan joka tiistai avoimen päivän jolloin tilaan ja jengiin voi tulla tutustumaan ja mielellään siivoamaan kiitos…

Viimeaikoina tapahtunutta

Kaikenmaailman kiirettä on riittänyt mutta kaipa pieni yhteenvero on paikallaan:

  1. Stadi-Mallarien kanssa on ruvettu yhteistyöhön. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä että heidän konekantansa on Hacklabin jäsenten käytettävissä kun ajankohdasta sopii Mallarien yhteyshenkilön kanssa. Vastavuoroisesti mallarit ovat tervetulleita Hacklabille hyödyntämään meidän työkalujamme.
  2. Naapurimme Artlab:in kanssa myöskin viritellään yhteistyötä, tästä tulee lisätietoa myöhemmin.
  3. MikroBitillä on ollut juttusarja jossa esitellään Hacklabin toimintaa.
  4. Reaktorisimulaattori on oli esillä Camp Pixelcache:ssa.

Edit: Jeri Ellsworthin ALTeilla kuvaama video on linjoilla: http://www.youtube.com/watch?v=tjDI3drK0fk (muutakin on tapahtunut, niistä lisää kun ehditään)

3D-printtaus hackviikonloppu 14-15.1

Helsinki Hacklab järjestää joka kuukauden toisena viikonloppuna labilla hackviikonlopun, jolloin jäsenet tai jäsenyydestä kiinnostuneet voivat tulla koko viikonlopuksi rakentelemaan projekteja.  Ovia ollaan avaamassa ainakin 10-22 aikana lauantaina ja 12-18 sunnuntaina, mutta pitempäänkin voi jäädä.  Ja osoitehan on Nilsiänkatu 10 B.

Tämän hackviikonlopun teema on 3D printtaus.

Lauantaina 14.1 klo 14:00 alkaa OpenScad workshop, jossa opetetaan tekemään ohjelmallisia 3D malleja OpenScad työkalulla.  Jonkinlainen ohjelmointikokemus on suotavaa, mutta ei aivan välttämätöntä.  OpenScad kannattaa asentaa etukäteen omalle läppärille ja tuoda mukaan.

Workshopin jälkeen tehtyjä malleja voi tulostella Hacklabin Torsti nimisellä mendel mallisella 3D printterillä (materiaalimaksu 1€ metri, metri riittää oikein hyvin pieneen esineeseen, kovin isoja esineitä tuskin ehditään tulostaa jos osallistujia on monta).

Jos ihmisillä on 3D printteriprojekteja nurkissa, niin tämä viikonloppu on oiva tilaisuus keskustella niistä tai rakennella niitä labilla.

Tervetuloa!