Browsed by
Tag: CNC

Kesäkuu 2018

Kesäkuu 2018

Kesäkuussa hacklab tavallisesti hiljenee ja työtilaa voi käyttää vieläkin paremmin rauhalliseen omaan työskentelyyn. Alkukesällä järjestettiin HSF-kokoontuminen Suomen hacklabeille sekä robottikisa Strömbergin puistossa. Sitä ennen koko työtila sekä piha-alueet järjesteltiin parempaan kuntoon, ja takapihan alue onkin nyt siistimpi kuin koskaan ennen.

HSF:ssä aloitettiin avoimen standardin Matrix-viestinnän testaaminen hacklab.fi-käytössä. Tarkoituksena on kokeilla vaihtoehtoa nykyisin käytössä oleville erillisille Slackeille ja Telegram-ryhmille, joita on käytössä Helsingin lisäksi muidenkin kaupunkien hacklabeilla. Kaupunkien omien hacklabien keskustelujen lisäksi tällä voisimme saada lisää osallistujia hacklab.fi:n yhteisille kanaville.

Robottikisaa oli mukana seuraamassa parhaimpina hetkinä noin 150 henkilöä ja robotteja oli tällä kertaa mukana varsinkin Helsingistä.

Uusia työvälineitä on taas hankittu yhteiseen käyttöön. Kesäkuussa ostettiin uusi monitoiminen yläjyrsin, ja metallilevyjen leikkuria on aloitettu korjaamaan takaisin käyttökuntoon. Puun työstöön tarkoitettua CNC-laitetta on aloitettu suunnittelemaan ja toteuttamaan. Materiaalina käytetään pääosin omasta varastosta löytyviä osia.

Syksyn 2017 CNC-jyrsinnän alkeet -kurssi

Syksyn 2017 CNC-jyrsinnän alkeet -kurssi

Syksyn Lotta 101 – CNC-jyrsinnän alkeet pidetään neljänä peräkkäisenä keskiviikkona klo 18-21 alkaen Ke 11.10.

Kurssin aikataulu ja sisältö:

11.10. ke klo 18:00

  • Pystykarajyrsimen yleinen rakenne
  • Koordinaatistot; työkoordinaatistojen käyttö
  • Tutustuminen jyrsinkoneeseen ja käsinohjauksen aloittelu

18.10. ke klo 18:00

  • Työstötapahtuma; lastunmuodostus
  • Jyrsintyökalut ja työkalujen kiinnitys
  • Työkalun pituuskompensoinnin mittaus ja ohjelmointi
  • Koneen eri ajomoodit ja ohjelmoinnin periaatteet
  • Käsinajon harjoittelua koneella

25.10. ke klo 18:00

  • Työkappaleen kiinnitys
  • Työstöarvot; leikkuunopeus, syöttönopeus ja niihin vaikuttavat tekijät
  • Ohjelmointi; G-koodit
  • Eri ajotapojen harjoittelua koneella

1.11. ke klo 18:00

  • Opinnäytetyön ohjelmointi ja ajo automaattiajolla

Kaikki kiinnostuneet tervetuloa!

CNC-jyrsinnän kurssi keväällä 2017

CNC-jyrsinnän kurssi keväällä 2017

Kiinnostaako oppia koneistusta?

Järjestämme taas suositun CNC-jyrsinnän kurssin keväällä. Aiheina mm. koordinaatistot, tutustuminen jyrsinkoneeseen, käsinohjauksen harjoittelu, jyrsintyökalut ja työkappaleiden kiinnitys. Kurssin lopussa osallistujat suorittavat näyttötyön omalla ohjelmalla käyttäen Lotta-jyrsimen automaattiajoa.

Kurssille ovat tervetulleita kaikki! Lotta-jyrsimen käytöstä kiinnostuneille suositellaan yhdistyksen jäsenyyttä, jotta konetta pääsee operoimaan itse. Ensimmäinen kokoontuminen 20.3. to klo 18:00.

Kurssi-info löytyy discoursesta:
https://discourse.hacklab.fi/t/lotta-101-cnc-jyrsinnan-peruskurssi-kevat-2017/580

CNC-peruskurssi järjestetään syksyllä 2016

CNC-peruskurssi järjestetään syksyllä 2016

syksy2016_cnc-kurssin_kuva

CNC-peruskurssi on kaikille kiinnostuneille avoin ja maksuton kurssi koneistuksen alkeisiin. Kurssin aiheisiin kuuluu mm. koordinaatistot, jyrsintätyökalut, G-koodi ja käsinohjaus.

Kurssi järjestetään syyskuun aikana ja sen lopussa oppilaat pääsevät tekemään oman opinnäytetyön Lotta-koneella.

Kurssitiedotus ja -aikataulu discoursessa

Voit käydä ilmoittamassa kiinnostuksesi kurssiin tai tiedon osallistumisestasi yllämainitussa keskustelussa.

Piensarjatuotantoa CNC-jyrsimellä

Piensarjatuotantoa CNC-jyrsimellä

Update 2016-03-28
Rambo has posted a step-by-step report about this CNC-project. See pictures and information here: thread @ Hacklab Discourse.

Regulaattorin sovitus prototyyppiin
Regulaattorin sovitus prototyyppiin

Rambo on suunnitellut ledinauhojen regulaattoreiden koteloimiseksi alumiinista jyrsityn palan, jonka sisälle regu mahtuu mukavasti ja regulevyn komponenttien kohdalle jyrsittyihin koloihin. Yhdestä alumiinikangen pätkästä on ohjelmoitu usean samanlaisen laatikon jyrisntäradat vaihtamalla koneen koordinaatistoa töiden välillä.

Regulaattorit liitetään myöhemmin kiinni ulos sijoitettaviin ledivaloihin. Projekti on ehkä tähän mennessä suuritöisin Lotalla tehty työ, ja sen etenemistä voi seurata Flickrissä. Samalla on tullut testattua syöttö- ja nopeusasetuksia eri työkaluille ja katkottua paksumpi leikkuuterä.

Kuvia tiistai-illalta
Kuvia keskiviikolta
Lisää kuvia ilmestyy sitä mukaa kun työ etenee.

Lotta CNC 101 course in English

Next CNC course for beginners will be held in English this time. Follow this discourse thread for more information and give suggestions for weekdays that suit you best.

Joulutauko ja CNC-Alkeiskurssin pikatoisto

Joulutauko ja CNC-Alkeiskurssin pikatoisto

Läbi kiinni ma 21.12 – su 3.1, viettäkää rauhalliset pyhät. We’re closed starting mon 21.12 ending sun 3.1, happy holidays.
Fusion 360 malli
Supersuosittu CNC-alkeiskurssi saa pikauusinnan heti Tammikuun alussa. Mikäli missasit edellisen mutta haluat osallistua täysivoimaisesti peruskurssille niin järjestä itsesi tuolle intensiivi-kertaukselle. Juuri nyt on vielä mahdollisuus vaikuttaa tarkkoihin päiviin jolloin kurssi on.

Jatkotiedotus kurssista tapahtuu Discoursessa kurssin viestiketjussa.

CNC-peruskurssi alkaen 16.12. klo 18:00

CNC-peruskurssi alkaen 16.12. klo 18:00

CNC-peruskurssi alkaen 16.12. keskiviikkona kello 18:00 labilla. Ensimmäisenä aiheena CAD-mallinnuksen alkeet.
20151214_cnc_peruskurssi_ilmoituskuvaTällä CAD/CAM-kurssilla on tarkoitus oppia mallintamaan kappaleita, joita on on mahdollista työstää labin neliakselisella jyrsimellä. Asenna ja varmista etukäteen, että tietokoneessasi toimii Autodesk Fusion 360. Koska kurssin aiheena on mallintaminen, voi mukaan osallistua myös vaikka 3D-tulostamisesta kiinnostuneet, joskin kurssi tulee keskittymään erityisesti jyrsintyöstöä koskevan mallinnukseen. Kaikki kurssitiedotus tapahtuu discoursessa.

Päättyneestä alkeiskurssista järjestetään tammi-helmikuun aikana intensiivinen pikakertaus. Kertaukselle varataan kalenterista aika todennäköisesti jollekin viikonlopulle. Kurssimateriaali on ladattavissa alkeiskurssin tiedotusketjusta.

CNC-alkeiskurssin ryhmätyö valmistui, peruskurssi alkaa

CNC-alkeiskurssin ryhmätyö valmistui, peruskurssi alkaa

turner's cube
Ryhmätyö valmistui!

CNC-alkeiskurssin ryhmätyö Turner’s Cube valmistui keskiviikon kurssi-iltana. Edellisellä kerralla valmistuneen kuutioaihion käsittelyssä kiinnitys ja oikeat nopeudet oli harkittava tarkkaan, eikä tässäkään selvitty ilman yritystä ja erehdystä. Valmiista kuutiosta tuli lopulta kuitenkin juuri sellainen kuin pitikin.

Ensi viikolla on vielä yksi alkeiskurssin kertauspäivä, ja sen jälkeen alkaa peruskurssi aiheena mallinnuksen perusteet Autodesk Fusion 360:lla. Ensimmäinen seitsemästä suunnitellusta peruskurssin kerrasta on 16. joulukuuta, eli kurssi saadaan käyntiin vielä tämän vuoden puolella. Peruskurssilla keskitytään erityisesti CAD- ja CAM-ohjelmien käyttöön, mallintamiseen ja suunnitelmien toteuttamiseen jyrsimellä. Kurssista tiedotetaan omassa keskusteluketjussaan.

Jos tämän viikon alkeiskurssikerta jäi väliin tai et ole vielä päässyt käyttämään konetta kurssin aikana, tule varsinkin silloin mukaan ensi viikon kertaustunnille. Ja jos alkeiskurssilta jäi jotain vielä pohdituttamaan, kertausta ja ohjeita saa jatkossakin kyselemällä aina tiistaisin.

Jyrsintää, uusia laitteita ja juttu lehdessä

Jyrsintää, uusia laitteita ja juttu lehdessä

Viimeisen parin kuukauden ajan läbillä ei ole muuhun osattu keskittyä kuin jyrsintään. Tämän viikon avoimessa tiistai-illassa säädettiin Lottaan yhteyttä läppärillä, jotta varsinkin pidemmät ja monimutkaisemmat ohjelmat voitaisiin jatkossa ajaa kätevämmin suoraan työstökeskukseen. Pumppaamon rakentamisen jäljiltä jäänyt suuri kivi keittiön lattialla alkoi häiritsemään vihdoin sen verran paljon, että löytyi energia työntää se ovesta ulos. Lahjoitustavarana meille ilmestyi iso kasa PACE:n juotos- ja korjausasemia. Ylimääräiset jaamme muiden kaupunkien läbeille kiinnostuksen mukaan. Kuvia tiistailta Flickr:ssä.

jssmk ja Kremmen SK:n kuvassa
Metronäyttö raahattiin elehuoneeseen kuvaa varten

Helsinki Hacklab oli mukana viime viikon perjantaina ilmestyneen Suomen Kuvalehden (46/2015) jutussa jakamistaloudesta, eli kuinka kaikkea ei tarvitse omistaa itse. Saatiin lehteen sivun kokoinen kuva allekirjoittaneesta, Kremmenistä, elehuoneesta, metronäytöstä ja yleisestä sotkusta.

Chadez toi keskiviikkona läbille oman CNC-metallijyrsimensä, joka pitää ensin huoltaa käyttökuntoon. Erona Lottaan on pienemmän koon lisäksi suurempi karanopeus. Keskiviikon CNC-kurssin lopputuloksena saatiin ryhmätyönä aikaan tarkaksi kuutioksi jyrsitty alumiininpala. Loput kuvat keskiviikolta omassa albumissaan.

CNC-kurssilla yleisöennätys

CNC-kurssilla yleisöennätys

Noin kolmekymmentä osallistujaa saapui kuuntelemaan ja oppimaan Helsinki Hacklabille tulleen CNC-jyrsimen käytöstä. Kurssi jatkuu toistaiseksi joka keskiviikko. Eilisen illan aiheena olivat työkalut, koordinaatistot, koneen käyttö, ja mitä sillä voi ylipäänsä tehdä. Lopussa ehdittiin käydä läpi esimerkki G-koodin perusteita.

Kremmen luokan edessä
Koulutustila aivan täynnä kurssilaisia

Kurssin ohjelma, infot ja mahdolliset poikkeukset ilmoitetaan discoursessa, joten laita CNC-kurssin keskustelu sähköpostiseurantaan.