Browsed by
Tag: Hankinnat

Puusorvi saapui

Puusorvi saapui

Puutyötila sai eilen tiistaina aiempaa raskastekoisemman sorvin. Nosto-ovellinen tila, mahdollisuus ajaa peräkärry sisälle asti, valmis taljan kiinnityspiste katossa ja pariovet huoneiden läpi tekivät siirto-operaatiosta tähän mennessä läbin helpoimman ison koneen liikkuttelutyön.

Nelileukaa tähän ei nyt ollut, joten kiinnitykset pitää tehdä laipoilla. Öljyt ja vaihteisto näyttivät hyväkuntoisilta. Konetta päästään kokeilemaan, kunhan sähkötyöt on ensin saatu valmiiksi.

Tapahtui marraskuussa 2016

Tapahtui marraskuussa 2016

Ovesta on kannettu taas sisään kaikenlaista uutta.

Saimme lahjoituksena ison erän kaikenlaista pienrautaa, laakereita, mittalaitteita, hihnapyöriä, moottoreita ja muuta sekalaista. Lajittelimme jo osan käyttökelpoisesta materiaalista laatikoihin, mutta työtä riittää edelleen. Tiistaina nostimme sisään kompressorin odottelemaan asennusta, ja jotta Kremmen saisi peräkärrynsä takaisin muuhun käyttöön.

20161129_ompelukone 20161115_leikkuri_teline 20161124_mendel_okHacklabille on ostettu aivan uusi ompelukone. Haluaisimme jatkaa ensi vuonna käsityökerhon toimintaa – tule mukaan vapaaehtoiseksi jos kiinnostaa!

3D-tulostimia on huollettu, ja mendel90-projekti alkaa olla käyttökuntoinen. Levynleikkaus- ja taivutuskoneelle rakennettiin jalusta ja koulutustilan seinään asennettiin odoteltu naulakko. Takeille on reilusti tilaa, joten nyt olemme viimeinkin valmiina talvea varten. Kunhan ulko- ja sisäkengille saadaan vielä omat paikkansa, niin eteiskäytävän ei pitäisi enää olla yhtä ikävä kuin ennen. Marraskuun alussa sorvilla pyöräytettiin ensimmäiset kappaleet ja Lotalla on harjoiteltu kaiverrusterän käyttöä.

Alkuvuoden HSF2017 lähestyy koko ajan, joten on aika kaivaa mindstorms -Legot, Arduinot, moottorit ja sensorit esiin, ettei tule kiire kisarobotin rakentamisen kanssa.

Busy Saturday

Busy Saturday

All photos from Saturday available on Flickr!

Visitors

24092016_vieraatThis Saturday morning we received a visit from Hong Kong Productivity Council. The group was on a tour learning about creative spaces in Finland, and they also wanted to see our hackerspace. Rambo was kind to wake up early (though he was CNC milling late on the previous night) so that our guests could also visit Espoo library makerspace and catch their returning flight. He also managed to get the front door open despite of some malfunction in the electronic lock. Thank you for the visit HK!

A new lathe

We have looked for a sturdier metal lathe for a long time. Earlier this week, I found a suitable candidate in Raisio, and Kremmen quickly arranged the deal after inspecting the machine and getting a group of donors for the buy. At 6 pm the lathe arrived at Hacklab front door. We had about ten volunteers carefully pushing, rolling and winching the heavy object – a true last mile problem. Front door was almost reached after two hours of work.

24092016_sorvi_siirrossaAfter getting over the doorstep and through our narrow corridor, the work became much faster. The space had been cleared clean earlier that day. For some reason, we managed accidentally open the oil plug and decided to release everything out after finding a bucket and some hand towels before making too much mess.

Our upstairs neighbours had got married that day, and they kindly gave us rest of their wedding cake. The project had taken some time, and not many of us had eaten anything in midst of it, so this was a very much appreciated and greeted gift. Congratulations!

24092016_viimeiset_metritAt 11 pm, after solving the oil spill and making more space by sawing some bits off the wall, the lathe was now on its final spot. There are not much tools for the lathe yet, so if you want to contribute to this purchase, see our discussion forum thread about how we bought the machine and what is needed for getting it to work. Big thanks to everyone who participated in the process!

Other projects

Lotta CNC was emptied of its excess milling material. It had collected a good amount of mostly aluminium chips inside, and it was time to get it all out. Now it’s looking much better.

24092016_majava_rajattuDepili had started making a beaver figure sign for the wood working room door. First, the picture was printed, then glued on a piece of wood, band sawed, filed and finally a wood finish layer was applied on the surface. I used Inkscape and our vinyl cutter to make a stencil mask, and after some airbrushing, the beaver now had some character.

Also, rambo was quick fixing the front door lock, before leaving the space among the last ones (again).

Suomen Kulttuurirahaston apuraha Helsinki Hacklabille

Suomen Kulttuurirahaston apuraha Helsinki Hacklabille

Suomen_Kulttuurirahaston_logoHelsinki Hacklab has received a grant from Finnish Cultural Foundation. The 14 000 € amount will be used in tools for metal and woodwork, and building a room for welding and other heat creating work.

Helsinki Hacklab ry:lle on myönnetty 27.2. Suomen Kulttuurirahaston apuraha metallityötilan rakentamiseen, metallintyöstön työkaluihin ja puuverstaan työkaluihin. Myönnetty summa on suurudeltaan 14 000 euroa, ja siitä puolet käytetään tulityötilan suoja- ja työvälineisiin. Puutyötilan hankintalistalla on mm. uusi isompi vannesaha. Neljäsosa summasta kuluu tulityötilan rakentamiseen.

Yhdistys haluaa kiittää Kulttuurirahastoa luottamuksenosoituksesta toiminnallemme sekä hakemuksemme lausunnonantajia kaikesta tuesta, mitä olemme saaneet. Apuraha on myös tunnustus yhdistysaktiivien tekemälle suurelle työlle tilan rakentamisessa, yhdessä tekemisessä, avoimuudessa, kurssien pitämisessä ja kaikessa muussa toiminnassa.

Tiistain jäsenillassa juhlitaan avustusta ja suovula on luvannut ostaa käpykakun. Kevään jälkeen Helsinki Hacklab lopettaa jatkuvan remontoinnin ja keskityy häksäämiseen, koulutuksiin ja jäsenten omiin projekteihin. Nyt enää loppurutistus, niin saadaan viimeisteltyä Takkatien työtila lopulta kuntoon!

Tammikuun uusia hankintoja

Tammikuun uusia hankintoja

Uusi akkukäyttöinen porakone
Uusi akkukäyttöinen porakone

Vuoden alussa saadun Minela-avustuksen rahoilla yhdistykselle hankittiin tammikuun aikana uusia koulutusvälineitä ja työkaluja. Labilla on nyt käytettävissä RF-kykyinen Red Pitaya -lauta, joka voi esimerkiksi toimia monena erilaisena mittalaitteena. Piirilevyjen valmistukseen hankittiin laadukas syövytysallas lämmittimellä ja kuplapuhaltimella. Muita hankitoja ovat mm. Makitan akkuporakone iskulla, MIDI-koskettimisto ja laminointikone.

Kosketinsoitin mm. MIDI-koulutusta varten
Kosketinsoitin mm. MIDI-koulutusta varten
Piirilevyjen syövytysallas
Piirilevyjen syövytysallas
Open day 2015-01-20

Open day 2015-01-20

A blog post in English for a change!

Starting to look like a proper place

This Tuesday the lab finally started to look like a proper hackerspace after all the major renovation, moving and cleaning is now done, excluding the metal workshop we still don’t have.

We had people working with new sofa covers, teaching Arduino basics, giving tours to visitors, organizing stuff, and some even had time for their own projects.

A pile of new storage boxes.
A pile of new storage boxes.
Chair leg was fixed using a lathe. Good job.
Chair leg was fixed using a lathe. Good job.
Jolla phone with breadboard back cover [link]
Jolla phone with breadboard back cover [link]

Ten new Arduinos waiting for the next weekend course
Ten new Arduinos waiting for the next weekend course
Artsy pic. Tubes from a Soviet radar.
Artsy pic. Tubes from a Soviet radar.
3D printer up and running. Rambo hosting foreign visitors.
3D printer up and running. Rambo hosting foreign visitors.
Working on sofa covers. Moments before the sewing machine broke again.
Working on sofa covers. Moments before the sewing machine broke again.
Spontaneous Arduino workshop
Spontaneous Arduino workshop
More additions to our equipment
More additions to our equipment
Banana plug wires in a bunch
Banana plug wires in a bunch
Minela Säätiö tukee Helsinki Hacklabin toimintaa

Minela Säätiö tukee Helsinki Hacklabin toimintaa

Uusi vuosi on alkanut labilla mukavissa ja myönteisissä merkeissä. Takkatien tilaa on laitettu ja uusia asioita on saatu tulille. Ennen vuodenvaidetta saimme tiedon, että Minela Säätiö tukee toimintaamme 6000 eurolla.

Laitoimme hakemuksen säätiölle joulukuussa. Haimme rahaa sekä yksittäisiin hankintoihin sekä puitteiden luomiseen toiminnalle. Kohteet sopivat yhdistuksemme toimintakertomukseen ja suunnitelmiin, se miten rahankäyttö painottuu, on pitkälti yhdistyksen jäsenten päätettävissä. Ota siis osaa keskuteluun irkissä, discoursessa tai mailaa ajatuksesi hallitukselle. Kaikkia kuunnellaan, mutta jokaiselta ei voida erikseen käydä kysymässä. Ennen kuin kukaan säntää rautakauppaan ostoksille, niin on hyvä muistaa että päätökset labin hankinnoista tekee hallitus.

Hakemuksessa esitimme yksittäisenä hankintakohteena hitsauslaitteen. Millainen sitten hankitaan, on keskutelun paikka – alkaen siitä, että onko se uusi vai vähänkäytetty. Laite hankitaan harrastekäyttöön, mutta sen pitää tehdä yleisen sfs-hitsaus standardin täyttävää saumaa (noin mutkat-suoriksi-sanottuna). Luonnollisesti huollon toimivuudesta pitää olla selvää tietoa.

Lisäksi parantelemme pikkuinvestoinneilla työkaluarsenaalia. Hyvä akkuporakone on kaikille kätevä asia.

Hakemusessamme kerromme, että kurssit ja workshopit ovat osa ydintoimintaamme. Minela Säätiö haluaa tukea juuri nuoriin ja lapsiin kohdistuvaa avointa toimintaa. Vuodenvaihteessa suunnittelimme alustavasti toimintaamme:

Helsinki Hacklabin kurssitarjotinta vuodelle 2015

Nyt kannattaa kaivaa oma sisäinen opettaja/kouluttaja/vetäjä esiin ja kokeilla miltä tuntuu vetää workshoppi tai kurssisessio. Puitteisiin labilla on panostettu, on asialliset screenit ja tussitaulut. On hankittu kunnon pöydät eikä valaistuskaan ole heikoimmasta päästä. Kahviakin voidaan keittää. Kokonaisuutta täydennetään maalaamalla lattia uudelleen seitsemäs ja yhdeksäs päivä tammikuuta.

Jos tuntuu siltä että omat rahkeet eivät vielä ihan riitä yksin kurssin vetämiseen, kannattaa kysellä apuja aktiiveilta, nykyisillekkin kursseille kaivataan apuopeja ja toisinpäinkin onnistuu, eli jos kaipaat omaan kurssiisi apuja niin kysy rohkeasti, apua löytyy kyllä kunhan otat päävastuun itsellesi.

Keväällä tulemme järjestämään Arduino-kursseja/workshoppeja joita varten hankimme lisää kortteja. Leonardo on ollut selkeä kanditaatti. Samoin mietintämyssyssä ja keskusteluissa ovat kulkeneet Legot ja Picaxet.

Tiistain viikkotapaamisessa 07.01. käymme alustavasti läpi investointeja, siis mitä hankitaan ja mitä tehdään. Tule paikalle ja/tai ota osaa keskusteluun. Kaikkea ei voi eikä haluta päättä sitovasti yhtenä iltana. Yhdistyksemme toiminta on jo aika laajaa ja pitkäjänteistä. Jokaisen mielipide on tärkeä ja jos jokin tuntuu merkitykselliseltä niin mailit hallitukselle ovat tervetulleita.

Helsinki Hacklab haluaa kiittää Minela säätiötä tuesta toimintaamme kohtaan. Tulemme kertomaan asioiden etenemisestä avoimesti blogimme kautta.

Viikonlopun aikana tapahtunutta

Viikonlopun aikana tapahtunutta

Olohuoneeseen hankittiin uusi näyttö koulutuksia ym. varten
Olohuoneeseen hankittiin uusi näyttö koulutuksia ym. varten

Nilsiänkadun tilasta on nyt luovuttu ja Takkatielle on saatu olohuoneeseen näyttö (kiitos suovula!). Nettiyhteyttä odotellessa on aikaa rakennella lähiverkkokaapelointia ja säätää räkin kanssa.

Irtonaisena lojuvan tavaran määrä on alkanut ahdistaa tiettyjä aktiiveja, joten käy pelastamassa korvaamattomat aarteesi talteen mahdollisimman pian.

Uusia verkkorasioita, kaapelikourua ja valaisimia
Uusia verkkorasioita, kaapelikourua ja valaisimia
Ensimmäiset lähiverkkopiuhat ovat nyt asennettu
Ensimmäiset lähiverkkopiuhat ovat nyt asennettu
Nilsiänkadun tila siivottiin tyhjäksi ja avaimet luovutettiin
Nilsiänkadun tila siivottiin tyhjäksi ja avaimet luovutettiin
Keittiö on vielä vaiheessa
Saisiko jostain vielä viidennen mikron?