Browsed by
Tag: Robotit

Tulevaa toimintaa ja kesällä tapahtunutta

Tulevaa toimintaa ja kesällä tapahtunutta

Tulevaa:
Analogielektroniikka II
, keskiviikkoisin alkaen 17.8.
Kurssille suunniteltu kahdeksan kokoontumiskertaa.

Assembly Summer 2016

Robokisa, Turun vuoro yrittää
Robokisa, Turun vuoro yrittää

Hacklab.fi oli koko Assembly-tapahtuman ajan paikalla omalla ständillään Skrolli-lehden, Pelimuseon ja Kasettilamereiden seurassa. 3D-tulostetut Pikachut muodostivat kärsivällisesti odottavan joukon yleisöä pöydän taakse – harmillisesti toinen erä meni pilalle sähkökatkon vuoksi.

Yhdessä Skrollin kanssa järjestetty 4k-reso -compo keräsi mukavan määrän osallistujia. Voiton otti 4TV tekijänä ivory labs, ja koko kisan tulostaulukko löytyy tapahtuman sivuilta. Kesän robottitapahtumasta tutut sokkelorobotit pitivät pienen kisan Helsingin, Turun ja Kuopion välillä.

Tiistaina Assemblyn jälkeen läbillä kävi yhteensä yhdeksän vierailijaa tutustumassa toimintaamme, eli jotain ehkä osasimme tehdä tällä kertaa oikein.

Kuvia tapahtumasta omalta osastoltamme löytyy Flickristä.

Muuta kesän aikana tapahtunutta

Metallityötilan rakentamista on edistetty ikkunoiden osalta, ja tilaan on tehty muutamia uusia pieniä hankintoja.

Helsingin kaupunginmuseo hankki kokoelmiinsa Johannes Rantapuskan teoksen Useless Exercise, jonka toteuttamisessa Helsinki Hacklab avusti kesällä.

HSF16½ ja robottikisa

HSF16½ ja robottikisa

Hacklab Summit Finland 2016½ on nyt takanapäin. Telttasauna on palautettu, viimeisetkin osallistujat päässeet kotiin ja löytötavarat kuulutettu.

20160611_Silta_ryhmakuva_rajattuTällä kertaa päätettiin tehdä HSF:n perinteikäs robokisa vähän toisin, kun kisa vietiin läbin seinien sisältä läheiseen puistoon ja isomman yleisön eteen. Säätilan jännittämisen, robottien viimehetken säätämisen ja järjestelyryntäilyn lopputuloksena saatiin aikaan onnistunut tapahtuma, jota pääsi seuraamaan yli 150 katsojaa! Paikallisten järjestäjien lisäksi robotteja ja osallistujia oli saapunut Helsinkiin Tampereelta, Turusta, Vaasasta ja Kuopiosta.

20160611_kollaasiRadalla nähtiin yllätysvieraana kisaan ilmoittautunut, ja järjestäjät täysin yllättänyt, robotti Dash ohjaajansa Iineksen kanssa, jonka tulosaika pisti monet muut kisaviritelmät koville. Ilman kolmen yrityksen sääntöä, olisi tulostaulu näyttänyt kovin toisenlaiselta.

Dash-robo ja ohjaaja
Dash-robo ja Iines

Kisan lopulta voitti Jarin Imuribotti tulosajalla 0:39,39, joka päihitti turkulaisten Totally Not Failixin tiukassa kisassa ajalla 0:39,80. Robotteja oli kisassa yhteensä kahdeksan, kaukaisin Kuopiosta asti. Kolmanneksi sijoittunut thjt:n Antiikkibotti, joka pärjästi ir-sensoreillaan auringonvalosta ja yli viidentoista vuoden iästään huolimatta mukavasti ajalla 0:48,13.

Vaikka sää olikin vähän kolea ja pilvinen, joutui tamperelaisten etäyhteydellä ohjattu robo laittamaan aurinkolasit ylle, jotta kameran kuva välittyi paremmin pilotille Hollolaan. Tämä auttoikin kierrosajan tiputtamisessa alkukokeilujen jälkeen kuudesta minuutista alle minuuttiin. Kisan päätteeksi huomion varasti Kremmenin pari päivää sitten saama koiranpentu, joka kävi myös kiertämässä radan läpi – hieman avustettuna tosin.

Robotapahtuman ohjelmaan kuului myös kopterilennätyksiä. Katso video tapahtumapaikalta youtubessa. Orja herätettiin myös talviuniensa jälkeen sähköihin. Viimeksi Saksassa ajelua nähnyt satakiloinen radio-ohjattava mönkivä laite pyörähti vikkelästi puiston nurmikolla, vaikka akut olivat viimeksi ladattu loppukesällä.

20160611_kollaasi2Kävimme viikonlopun tapahtuman aikana myös RC-Ratakeskuksella ajelemassa ja keskustelimme hacklab.fi-yhteistyön tiivistämisestä. Virallista katto-organisaatiota ei vielä perustettu, mutta ajatukselle näytettiin vihreää valoa. Ensi kerran tavataan samanlaisissa merkeissä alkuvuodesta Tampereella HSF17-tapahtumassa!

Robotit Strömbergin puistossa 2016

Robotit Strömbergin puistossa 2016

robokisan mainosPienoisrobotit kohtaavat sokkeloradalla Strömbergin puistossa. Avoin ja maksuton tapahtuma kaikenikäisille! Mukaan voi tulla seuraamaan vaikka koko perheen kanssa.

Tapahtumatiedotus Facebookissa

Hacklab.fi:n perinteinen robokisa järjestetään tällä kertaa avoimena yleisötapahtumana. Kisa alkaa klo 16, jos sää sallii.

Robokisa on osa HSF-viikonloppua.

Paikalle saadaan myös Dustin rakentama radio-ohjattava isompi mönkivä otus, jota ulkoilutettiin viimeksi Saksassa Chaos Communication Campilla.

 

Hacklab Summit Finland 2016

Hacklab Summit Finland 2016

We took part in the annual Finnish Hackerspace meeting in Tampere last weekend. Newly founded Hacklab Kuopio participated for the first time, Hacklab Mikkeli won the robot competition, and our club demonstrated our new member register and payments handling system. We hope to manage arranging another event this summer in Helsinki. See rest of the photos on Flickr.

Jokavuotinen Suomen Hacklabien yhteinen tapaaminen Tampereella on taas ohi. Tampereen, Turun, Vaasan ja Mikkelin läbien lisäksi mukana oli ensi kertaa osallistujia kesällä perustetusta Kuopion Hacklabista. Esityksiä oli mm. Disobey-tapahtumasta, Tampereen hacklabin LDAP:iin perustuvasta it-uudistuksesta ja Helsingin yhdistyksen uudesta jäsenrekisterijärjestelmänsä. Pixel Sisters -kuoro kävi esiintymässä heti aloituspäivänä perjantaina. Lauantaina vuorossa oli seinäkiipeilyä ja vierailu Museokeskus Vapriikissa.

Seinäkiipeily lauantain ohjelmassa
Seinäkiipeily lauantain ohjelmassa
Robotit samaan aikaan sokkelossa
Robottikisan jälkipeli

Perinteisessä robottikisassa oli tällä kertaa monipuolisesti eri tavoin toimivia älykkäitä, typeriä, nopeita ja hitaita laitteita. Vaasalaisten demokratiabotti, joka liikkui kilpailun seuraajien äänestämän suunnan perusteella osoittautui yleisön suosikiksi. Nopeuskisan voitti Mikkelin robotti, joka päihitti mokiksen videokuvalla pehmeäliikkeisesti navigoivan robon nopeampien moottorien ansiosta.

Tampereen uudet tilat osoittautuivat sopiviksi tämän kokoiselle porukalle. Pihalle järjestetty paljusauna ei ollut aivan pienikokoinen sekään. Jälleen kerran hienosti järjestetty tapahtuma – yritetään saada Helsinkiin taas jotain kokoontumista kesällä!

Lisää kuvia viikonlopulta yhdistyksemme Flickr-albumissa.

Seinästä tukea
Seinästä tukea
Häksäystä
Häksäystä
Vuoden 2015 HSF ohi, Urpobotti voittoon

Vuoden 2015 HSF ohi, Urpobotti voittoon

Robokisa 2015

Viikonloppuna pidetty neljäs Hacklab Summit Finland keräsi taas Suomen Hacklabit Tampereen Oldskool-klubille. Edustettuina olivat isäntäkaupungin ja Helsingin läbin lisäksi Turku, Vaasa, Oulu, pikaisesti myös Jyväskylä ja uutena positiivisena yllättäjänä Mikkeli.

Viivanseurantakisan sijaan robotit kilpailivat tällä kertaa nopeudesta sokkeloiseksi osoittautuneella radalla. Kisassa nähtiin robotteja, jotka liikkuivat esimerkiksi käännetyillä pyörillä kävellen, yrittäen analogisella logiikalla suunnistamista tai liikkuivat sähkökitaran äänen ohjaamana. Useat osallistujat joutuivat turvautumaan B-suunnitelmiinsa keskeneräisten robottien takia, ja kisassa saattoi pärjätä kaikin tavoin sääntöjen vastaisillakin menetelmillä – määrätyistä aikasakoista huolimatta. Nopeuskisan voittajaksi selviytyi Helsingin Urpobotti, jonka taktiikaksi valikoitui FPV-kamera ja visualisoitu telemetria. Tyylikisan voitto meni Tampereelle.

Ikuri Arcade HSF15
Ikuri Arcade, flipperihalli Tampereella

Järjestettyyn ohjelmaan kuului Skrolli-lehden toimituksen esitys, sekä käynti Ikuri Arcadella, joka on muutamia vikkoja sitten avattu uusi flipperihalli kaupungin länsipuolella. Tampereen yhdistys esitteli lauantaina läbitilansa keskustassa ja kaikki kaupungit pääsivät esittelemään viime vuoden aikana tapahtunutta toimintaansa Oldskoolin kerholla.

Läbin kamera oli mukana matkassa, loput kuvat löydät Flickr:stä.

 

Tampere Hacklab
Tampere Hacklab

Hacklab Summit Finland is an annual event for all Finnish Hacklabs, first held in 2012. The happening was in Tampere, with seven labs participating.

We visited the local lab and a newly opened arcade, had a robot competition and gave presentations of past year’s activities in each city. Helsinki Hacklab’s robot won this years competition in speed, and a robot from Tampere in style category. See the rest of the photos at Flickr.

Nyt leikkimään, Legot ovat tulleet!

Nyt leikkimään, Legot ovat tulleet!

Lego Mindstorm EV3

Labille on saatu Minela Säätiön avustuksella kaksi Legon Mindstorms -koulutuspakettia joista löytyy EV3-robotit. Niitä voi kokeilla ja käpistellä vapaasti. Äkkiseltään robotit voivat tuntua hiukan hankalalta lähestyä, joten hacklab järjestää aiheesta workshoppeja myöhemmin. Seuraa siis tätä blogia ja ilmoittaudu mukaan.

Robotit Vantaan taidemuseossa

Robotit Vantaan taidemuseossa

Helsinki Hacklab on avustanut Harri Larjostoa uuden näyttelynsä kanssa rakentamalla ja ohjelmoimalla robotteja.

Näyttely on nyt auki Vantaan Taidemuseossa Myyrmäessä (noin 50m juna-asemalta) ja sinne on vapaa pääsy.

Artikkeleita itse näyttelystä:

Torstaina 14.11 (HUOM: Vaihtunut päivämäärä!) klo 18 järjestämme näyttelyyn yhteisvierailun jossa projektin aktiivit hacklabin puolelta kertovat siitä mitä on tehty, miten ja miksi. Tavataan museon pääovella klo 18 ja jatketaan siitä yhdessä näyttelyyn. Ilmoittautua ei tarvitse ja jos myöhästyt löytänet muun ryhmän itse näyttelytilasta.