Browsed by
Tag: Jäsenrekisteri

Elektroniikkahuone entistä parempi

Elektroniikkahuone entistä parempi

Tiedotteita viikolle 12

Vapaaehtoiset ovat teheneet elektroniikkahuoneessa paljon uusia muutoksia ja parannuksia. Lattia ja seinät on maalattu, jalkalistat kiinnitetty paikalleen ja muitakin isompia tai pienempiä muutoksia saatu toteutettua vähitellen loppuun asti. Lajitelmalaatikoston sisältöjä on siivoiltu ja järjestelty tilaa säästävämmin seinälle ripustettuihin lokerikkoihin.

Saimme viime viikolla lahjoituksena suuren määrän elektroniikan komponentteja, joita on ehditty jo jonkin verran lajitella paikoilleen. Tavaraa on selviteltävänä vielä vaikka kuinka paljon.

Muistathan maksaa jäsenmaksusi vuodelle 2018

Edelleen joitakin vuoden alussa lähetettyjä jäsenmaksulaskuja on vielä maksamatta. Alkuperäinen eäpäivä laskuissa on ollut 16.1.2018. Näiden jäsenmaksujen suorittamisen viimeinen takaraja on 30.4.2018, jonka jälkeen maksamaton maksu tulkitaan eroilmoitukseksi jäsenyydestä. Takaraja ei koske vuoden 2018 aikana jäseneksi liittyneitä tai liittyviä jäseniä. Varmistathan, että yhdistyksen lähettämät sähköpostimuistutukset eivät jää suodatukseen, ja että yhdistykselle antamasi yhteystiedot ovat edelleen ajantasaiset.

Viikonloppu Tampereella ja muita päivämääriä

#hacklab.fi-kanavalla on suunniteltu jäsenrekisteriohjelman kehitysviikonloppua Tampereelle. Mukaan saa tulla kaikkien eri hacklabien jäsenet. Sauna- ja kokoustila Majaranta Hervannan lähimaastossa on varattu lauantaiksi 21.4., ja sitä ennen voi osallistua Tampere Hacklabin saunailtaan edeltävänä perjantaina. Jos siis osaat tai haluat oppia djangoa (python), tule mukaan kehittämään hacklabien yhteistä projektia ja ilmoittele joko hacklab.fi:lle tai omalle hacklabille saapumisestasi.

Voit merkitä jo nyt kalenteriisi yhdistyksen kevätkokouksen päivämäärälle 19.5.2018. Varsinainen kokouskutsu lähetetään myöhemmin. HSF18½ järjestetään viikonloppuna 8.—10.6.2018.

Hacklab Summit Finland 2016

Hacklab Summit Finland 2016

We took part in the annual Finnish Hackerspace meeting in Tampere last weekend. Newly founded Hacklab Kuopio participated for the first time, Hacklab Mikkeli won the robot competition, and our club demonstrated our new member register and payments handling system. We hope to manage arranging another event this summer in Helsinki. See rest of the photos on Flickr.

Jokavuotinen Suomen Hacklabien yhteinen tapaaminen Tampereella on taas ohi. Tampereen, Turun, Vaasan ja Mikkelin läbien lisäksi mukana oli ensi kertaa osallistujia kesällä perustetusta Kuopion Hacklabista. Esityksiä oli mm. Disobey-tapahtumasta, Tampereen hacklabin LDAP:iin perustuvasta it-uudistuksesta ja Helsingin yhdistyksen uudesta jäsenrekisterijärjestelmänsä. Pixel Sisters -kuoro kävi esiintymässä heti aloituspäivänä perjantaina. Lauantaina vuorossa oli seinäkiipeilyä ja vierailu Museokeskus Vapriikissa.

Seinäkiipeily lauantain ohjelmassa
Seinäkiipeily lauantain ohjelmassa
Robotit samaan aikaan sokkelossa
Robottikisan jälkipeli

Perinteisessä robottikisassa oli tällä kertaa monipuolisesti eri tavoin toimivia älykkäitä, typeriä, nopeita ja hitaita laitteita. Vaasalaisten demokratiabotti, joka liikkui kilpailun seuraajien äänestämän suunnan perusteella osoittautui yleisön suosikiksi. Nopeuskisan voitti Mikkelin robotti, joka päihitti mokiksen videokuvalla pehmeäliikkeisesti navigoivan robon nopeampien moottorien ansiosta.

Tampereen uudet tilat osoittautuivat sopiviksi tämän kokoiselle porukalle. Pihalle järjestetty paljusauna ei ollut aivan pienikokoinen sekään. Jälleen kerran hienosti järjestetty tapahtuma – yritetään saada Helsinkiin taas jotain kokoontumista kesällä!

Lisää kuvia viikonlopulta yhdistyksemme Flickr-albumissa.

Seinästä tukea
Seinästä tukea
Häksäystä
Häksäystä
Holvi käyttöön jäsenmaksuissa 2016

Holvi käyttöön jäsenmaksuissa 2016

Hyvää alkanutta uutta vuotta!

Hacklab aloittaa seitsemännen toimintavuotensa mm. digitaalitekniikan kursseilla ja uudistuvalla puutyöhuoneella.

Puutyöhuone edistyy
Puutyötilan rakentaminen edistyy

Helsinki Hacklab ry. siirtyy käyttämään Holvi-palvelua jäsenmaksuissa vuoden 2016 alusta alkaen. Muutos tarkoittaa, että jäsenmaksut alkavalle vuodelle suoritetaan jatkossa eri tilille ja eri viitenumerolla kuin aikaisempina vuosina. Jäsenmaksu on edelleen 28 euroa vuodelta.

Muutos ei vielä vaikuta tilanmaksajien eli avaintenhaltijoiden kuukausimaksuihin, jotka maksetaan edelleen samalle vanhalle tilille samalla viitenumerolla!

Jäsenet saavat noin viikon kuluessa sähköpostiinsa jäsenmaksutiedot Holvin välittämänä laskuna.

Holvin käyttöön siirrytään ennen kaikkea rahastonhoitajan työkuorman vähentämiseksi. Yhdistys on myös uudistamassa jäsenrekisteriään, minkä vuoksi maksutavan muutos otetaan käyttöön tämän vuoden alusta alkaen.