Tavaroiden säilyttäminen

Tavaroiden säilyttäminen

Henkilökohtaisten, suurien tai yhteisten tavaroiden säiltys

Hacklabin jäsenmäärä kasvaa jatkuvasti, ja siksi tilassa on yhteiset pelisäännöt tavaroiden säilyttämiselle yleisen viihtyvyyden vuoksi. Tutustu näihin ohjeisiin, jotta vältyt pahimmassa tapuksessa tavaroidesi joutumiselta jätteisiin.

Henkilökohtaiset tavarat

  • Henkilökohtaisten tavaroiden säilyttäminen on sallittu vain avaimenhaltijoille, läpinäkyvissä SmartStore 15 -laatikoissa, ja vain asiaan osoitetussa hyllyssä — ei lattialla.
  • Laatikon kannen on mahduttava kiinni, ja sen päädyssä on luettava omistajan nimi ja yhteystiedot.
  • Yli neljästä henkilökohtaisesta laatikosta veloitetaan kuukausittaisen tilamaksun yhteydessä lisämaksu.
  • Laatikkoon mahtumattomille eteneville projekteille voi pyytää erillisen luvan, jolle tilavastaavat tai hallitus osoittavat soveltuvan paikan.
  • Omasta avaimesta luovuttaessa tai säilytystilan loppuessa jäsentä saatetaan pyytää siirtämään laatikkonsa toisaalle.
  • Avaimenhaltijan on tiedettävä, kuinka monta laatikkoa hänellä on säilössä.
Henkilökohtaisten laatikoiden määrä Avainmaksuun lisättävä laatikkomaksu
0-4 laatikkoa 0€
5 laatikkoa 5€
6 laatikkoa 6€
7 laatikkoa 7€
jne. … jne. …
21 laatikkoa Yli sallitun rajan!

Läbillä saa varastoida omia tavaroitaan vain läpinäkyvissä kannellisissa (kyllä, kannen on mahduttava kiinni) SmartStore 15 -laatikoissa. Laatikkoa on saatavissa myös IP64-luokituksella. Laatikoiden päissä pitää olla omistajan nimi, puhelinnumero ja/tai sähköpostiosoite. Tiedot tulee pitää helposti luettavissa, vaikka laatikko olisi pinottuna. Nämä laatikot varastoidaan niille varta vasten rakennetussa hyllyssä, eikä kyseisessä hyllyssä saa varastoida mitään muuta henkilökohtaista tavaraa.

SmartStore 15 -laatikoita saa kaikista tavallisimmista kodinmuovikaupoista (Etola, Clas Ohlson ym.). Yhdistys on myös tavallisesti kyennyt ostamaan laatikoita avaimenhaltijoiden käytettäväksi. Jos kuitenkin ostat laatikon itse, älä valitse erikoisen värisiä laatikoita vaan pelkästään kirkkaan läpinäkyviä.

Avaintenhaltijoiden omat laatikot omilla paikoillaan

Yhteiset tavarat ja työvälineet

Bonkkivarastossa ei säilytetä henkilökohtaista vaan ainoastaan läbin yhteisiä materiaaleja. Bonkkivarastossa säilytettäviä tavaroita saa käsitellä vapaasti käytettävinä, paitsi jos on epäilys, että jonkun henkilökohtainen tavara on joutunut sinne vahingossa.

Hacklab haluaa kannustaa omien työkalujen jakaminen kaikkien vapaaseen käyttöön, olitpa sitten perusjäsen tai avaimenkäyttäjä. Yhteiseen käyttöön annettuja työkaluja ei vaadita säilytettäväksi henkilökohtaisissa laatikossa. Muista merkitä työkalusi ja niihin liittyvät haluamasi huomautukset ja toiveet selkeästi.

Suurikokoiset projektit

Avainjäsenet voivat anoa suurikokoisille projekteille voi säilytystilaa erikseen hallitukselta. Hallitus päättää säilyttämisen ehdot tapauskohtaisesti. Merkitse tavara erityisen huolellisesti!

Projektin eteneminen pitää kyetä osoittamaan esimerkiksi projektin yhteydessä säilytettävällä avoimella paperisella kirjanpidolla. Etenemättömien tai merkitsemättömien ikuisuusprojektien säilytykseen ei ole tilaa ja niillä on kohonnut riski tulla hävitetyiksi tai päätyä yhteiseen käyttöön ilman eri varoitusta.

Jos projektiin liittyy materiaaleja, jotka ovat tarkoitettu myös yhteiseen käyttöön, ne on suositeltavaa lahjoittaa yhdistyksen omaisuudeksi.

Seuraukset

Väärin varastoidut asiat tulkitaan romuksi ja kierrätetään.

We have technical problems with member registry and sending payments. We are dealing with the issue, please be patient.Read more