Browsed by
Tag: Talkoot

Pieniä edistyksiä

Pieniä edistyksiä

Kirjahyllyt ja Avaruustutkimusseuran tavarat samassa nurkassa

Siivosimme viikonloppuna koulutustilaa, “hiljaista huonetta” ja pihaa. Kirjahyllyt siirtyivät samaan tilaan pois pääoven käytävältä ja uusi karkkiautomaatti sai paikkansa hyllyjen vanhalta paikalta. Roska-astioita on uudelleenjärjestelty, mutta niille ei vielä ole varmistunut lopullista sijaintia. Kemiatilan järjestely pääsi kunnolla vauhtiin, ja paikka on jo nyt paljon parempi kuin vielä hetki sitten.

Pihalta siivottiin lehtiä ja roskia. Siilin talvipesä avattiin, ja siellä oli ainakin jonkin hiirtä isomman eläimen jättämiä sotkuja. Hamppuvillat eivät kuitenkaan olleet siilille ominaiseen tapaan möyhittyjä.

Kärryllinen uusia koneita

Kävimme ostamassa lisää työkoneita puutyötilaan: iso nauhahiomakone on pian käyttökuntoinen ja uutta pylväsporaa pääsee käyttämään jo nyt. Samalla hankimme epäkeskohiomakoneen, puruimurin ja muuta pientä.

Valokuvien lataus Flickriin oli mennyt rikki jonkin aikaa sitten, mutta nyt sen pitäisi taas toimia.

Muistutus: kevätkokous lauantaina!

Kevään tapahtumia

Kevään tapahtumia

Kevään tärkeitä päivämääriä Hacklabin toiminnassa:

Pihatalkoot keväällä 2018

Hupicon 12.-14.4.
Helsingin Messukeskusessa. Olemme täällä mukana Avaruustutkimusseuran kanssa. Ilmoittaudu mukaan ständipäivystäjäksi discoursessa, meillä on lippuja vapaaehtoisille osallistujille. Samassa tapahtumassa mukana mm. lemmikkieläimessut ym.

Kevätsiivous 27.4.
Laitetaan piha ja sisätilat kuntoon ennen kesää. Ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon.

Yhdistyksen kevätkokous 4.5.
Paikkana oma työtila Takkatie 18. Virallinen kokouskutsu lähetetään sähköpostitse.

hacklab.fi-viikonloppu 17.-18.5.
Tampereella. Edistetään hacklabien välistä yhteistyötä ja suunnitellaan toiminnan uutta järjestäytymistä. Avoin kaikille Suomen hacklabeille. Kysy lisää #hacklab.fi-kanavalla irkissä.

 

Uusi kalenteri

Tapahtumat löytyvät nyt myös kalenteristamme.

Kiitos kevätsiivoukseen osallistujille

Kiitos kevätsiivoukseen osallistujille

Viikonlopun kevätsiivouksessa saatiin kerättyä kuormalavallinen roskaa pois työtilasta. Isoimmat raivatut paikat olivat nosto-ovellinen varasto ja piha-alueet. Kiitos kaikille siivoukseen, lajitteluun, rakentamiseen ja keittiötöihin osallistuneille!

Merkitsethän sisäkenkäsi

Koulutustilan ilme on lähiaikoina muuttumassa: viikonloppuna aloitettiin uusien näyttöjen kiinnitys seinään ja myöhemmin muuttuu myös huoneen järjestys. Polkupyörille on nyt oma teline oven vieressä ja takapihalle on helpompi pysäköidä autolla. Siilin pesä käytiin tarkastamassa talven jäljitä, mutta kopissa ei ollut asumisen merkkejä.

Hacklabilla on uusi jätesopimus, johon kuuluu isompi jäteastia sekä oma keräysastia pahville. Biojätteille meillä on oma komposti ulko-oven vieressä. Roskien lajittelusta lisää wikissä.

Jos sinulla on sisäkengät säilytyksessä läbillä, varmistathan, että ne on merkitty nimelläsi. Ylimääräisiä nimettömiä kenkiä karsitaan pois telineistä.

Lisää kuvia lauantailta flickrissä.

Hacklabin siivousviikonloppu ohi

Hacklabin siivousviikonloppu ohi

Hacklabilla pidettiin siivoustalkoot syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna. Ulos saatiin paljon elektroniikka- ja metalliromua sekä muuta turhaa tavaraa.

Metallityön tila on nyt raivattu avarammaksi ja työskentely on huomattavasti helpompaa kuin ennen. Pyörillä kulkevat laitteet liikkuvat tarvittaessa helposti sivuun ja mahdollistavat tehokkaamman tilankäytön.

Edistystä tapahtui metallipuolen lisäksi puutyötilassa. Lautatavaran säilytykseen on nyt uusi hyllyratkaisu. Kompressorin ääni todettiin ennalta pelättyä vähemmän kovaksi, joten nyt voimme aloittaa paineilmaverkon suunnittelua tosissamme.

Hacklabit Jyväskylästä ja Virroilta kävivät hakemassa itselleen kasan tavaroita omiin kaupunkeihinsa. Kuormien mukana lähti mm. yksi karkkiautomaatti. Erilaisia pöytiä ja muuta tavaraa löytyy edelleen, ja niitä voi tulla hakemaan. Lisäksi löytyisi yksi ylimääräinen vanha oranssi Helsingin metron näyttötaulu sekä siihen kuuluva kello, jotka eivät päässeet mukaan näihin kuormiin. Helsingin läbillä on jo yksi näyttö asennettuna keittöön, tämä toinen saisi lähteä uuteen kotiin.

Discourse
Kattavampi lista viikonlopun aikaansaannoksista löytyy foorumista
Kuvia viikonlopulta
Lauantai
Sunnuntai

Iso kiitos kaikille jotka osallistuivat! Auttajia oli molempina talkoopäivinä paikalla mukavan paljon.

Talkoopäivä ja remontin edistyminen

Talkoopäivä ja remontin edistyminen

Tähän tulee pariovi

Tiistaina pidimme hacklabilla talkoopäivän, jossa päätyönä saatiin tyhjennettyä vanha puutyöhuone. Suunnitelmat etenevät ja niistä kerrotaan myöhemmin lisää, kun osaamme tarkemmin sanoa, mitä muutoksia tilaan on luvassa.

Vanha puutyötila tyhjennetty

Rakentaminen jatkuu HSF:ään asti. Kompressori liikkui aiemmin maanantaina paikalleen uuteen nurkkaansa. Nyt odotellaan uusien ovien saapumista, ja ne asennetaan heti kun mahdollista.

Talkoopäivä ja laajennettuun tilaan tutustuminen

Talkoopäivä ja laajennettuun tilaan tutustuminen

Tiistaina 6. kesäkuuta pidetään Helsinki Hacklabilla talkoo- ja siivouspäivä. Samalla päästään tutustumaan myös kellarikerrosen tyhjentyvään toiseen puoliskoon. Tavanomainen omien projektien rakentelu ja säätäminen ei silloin ole mahdollista. Aloitetaan työt heti kun pystytään, ovet ovat auki viimeistään alkaen klo 16. Tule mukaan kun pääset.

Mukaan siivoukseen voi ottaa mm.

  • työvaatteet, haalarit, työhanskat
  • pihan siivoukseen työvälineitä

Tehtävänä on mm. siirtää irtainta tavaraa ulos, ja päättää, mitä kannetaan takaisin sisälle.

Huomenna tiistaina 30.5. varataan takapiha tilaansa tyhjentävän naapurin Siriuksen kuormurille ym. siirtelylle. Vältetään siis pysäköintiä takapihalle, jos siellä on työt vielä kesken.


Muistathan ilmoittautua HSF-viikonlopulle!
Tapahtuma järjestetään 9. – 11.6.2017

Pääsy Hacklabille on HSF-viikonlopun aikana varattu vain tapahtumaan osallistuville!