Browsed by
Tag: Hacklab Summit Finland

HSF16½ ja robottikisa

HSF16½ ja robottikisa

Hacklab Summit Finland 2016½ on nyt takanapäin. Telttasauna on palautettu, viimeisetkin osallistujat päässeet kotiin ja löytötavarat kuulutettu.

20160611_Silta_ryhmakuva_rajattuTällä kertaa päätettiin tehdä HSF:n perinteikäs robokisa vähän toisin, kun kisa vietiin läbin seinien sisältä läheiseen puistoon ja isomman yleisön eteen. Säätilan jännittämisen, robottien viimehetken säätämisen ja järjestelyryntäilyn lopputuloksena saatiin aikaan onnistunut tapahtuma, jota pääsi seuraamaan yli 150 katsojaa! Paikallisten järjestäjien lisäksi robotteja ja osallistujia oli saapunut Helsinkiin Tampereelta, Turusta, Vaasasta ja Kuopiosta.

20160611_kollaasiRadalla nähtiin yllätysvieraana kisaan ilmoittautunut, ja järjestäjät täysin yllättänyt, robotti Dash ohjaajansa Iineksen kanssa, jonka tulosaika pisti monet muut kisaviritelmät koville. Ilman kolmen yrityksen sääntöä, olisi tulostaulu näyttänyt kovin toisenlaiselta.

Dash-robo ja ohjaaja
Dash-robo ja Iines

Kisan lopulta voitti Jarin Imuribotti tulosajalla 0:39,39, joka päihitti turkulaisten Totally Not Failixin tiukassa kisassa ajalla 0:39,80. Robotteja oli kisassa yhteensä kahdeksan, kaukaisin Kuopiosta asti. Kolmanneksi sijoittunut thjt:n Antiikkibotti, joka pärjästi ir-sensoreillaan auringonvalosta ja yli viidentoista vuoden iästään huolimatta mukavasti ajalla 0:48,13.

Vaikka sää olikin vähän kolea ja pilvinen, joutui tamperelaisten etäyhteydellä ohjattu robo laittamaan aurinkolasit ylle, jotta kameran kuva välittyi paremmin pilotille Hollolaan. Tämä auttoikin kierrosajan tiputtamisessa alkukokeilujen jälkeen kuudesta minuutista alle minuuttiin. Kisan päätteeksi huomion varasti Kremmenin pari päivää sitten saama koiranpentu, joka kävi myös kiertämässä radan läpi – hieman avustettuna tosin.

Robotapahtuman ohjelmaan kuului myös kopterilennätyksiä. Katso video tapahtumapaikalta youtubessa. Orja herätettiin myös talviuniensa jälkeen sähköihin. Viimeksi Saksassa ajelua nähnyt satakiloinen radio-ohjattava mönkivä laite pyörähti vikkelästi puiston nurmikolla, vaikka akut olivat viimeksi ladattu loppukesällä.

20160611_kollaasi2Kävimme viikonlopun tapahtuman aikana myös RC-Ratakeskuksella ajelemassa ja keskustelimme hacklab.fi-yhteistyön tiivistämisestä. Virallista katto-organisaatiota ei vielä perustettu, mutta ajatukselle näytettiin vihreää valoa. Ensi kerran tavataan samanlaisissa merkeissä alkuvuodesta Tampereella HSF17-tapahtumassa!

HSF16½ kesäkuussa, ilmoittautuminen avattu

HSF16½ kesäkuussa, ilmoittautuminen avattu

hacklab.fi, banneri
HSF16½, eli alkukesän Hacklab Summit Finland järjestetään Helsingin läbillä 10.6. –
12.6.2016. Ilmoittautuminen on nyt avattu tapahtumasivulla. Tapahtuma on avoin kenelle tahansa hacklab-toiminnasta tai DIY-harrastamisesta kiinnostuneille henkilöille ja järjestöille ympäri Suomea. Viime vuoden tapahtumassa osallistujia oli mm. Porista ja Mikkelistä asti.

Tänä vuonna kokeillaan robokisan järjestämistä yleisötapahtumana. Paikaksi on suunniteltu Strömbergin puistoa, jonne saa tulla lauantaina 11.6. kaikki kiinnostuneet seuraamaan sokkelokisaa.

Tapahtumasta on avattu keskustelu discoursessa. Kysymyksiä voi esittää myös irkissä Freenoden kanavalla #hacklab.fi ja suoraan Helsinki Hacklabin hallituksen sähköpostiin.


Pienoismallirakettikurssi 16. ja 18.5.2016
Suomen avaruustutkimusseura järjestää jälleen yhteistyössä teekkareiden tähtitiedekerho Polluxin kanssa pienoismallirakettikurssin. Kurssi järjestetään Helsinki Hacklabin tiloissa.

Katso tarkemmat tapahtumatiedot Suomen avaruustutkimusseuran sivuilta.

Hacklab Summit Finland 2016

Hacklab Summit Finland 2016

We took part in the annual Finnish Hackerspace meeting in Tampere last weekend. Newly founded Hacklab Kuopio participated for the first time, Hacklab Mikkeli won the robot competition, and our club demonstrated our new member register and payments handling system. We hope to manage arranging another event this summer in Helsinki. See rest of the photos on Flickr.

Jokavuotinen Suomen Hacklabien yhteinen tapaaminen Tampereella on taas ohi. Tampereen, Turun, Vaasan ja Mikkelin läbien lisäksi mukana oli ensi kertaa osallistujia kesällä perustetusta Kuopion Hacklabista. Esityksiä oli mm. Disobey-tapahtumasta, Tampereen hacklabin LDAP:iin perustuvasta it-uudistuksesta ja Helsingin yhdistyksen uudesta jäsenrekisterijärjestelmänsä. Pixel Sisters -kuoro kävi esiintymässä heti aloituspäivänä perjantaina. Lauantaina vuorossa oli seinäkiipeilyä ja vierailu Museokeskus Vapriikissa.

Seinäkiipeily lauantain ohjelmassa
Seinäkiipeily lauantain ohjelmassa
Robotit samaan aikaan sokkelossa
Robottikisan jälkipeli

Perinteisessä robottikisassa oli tällä kertaa monipuolisesti eri tavoin toimivia älykkäitä, typeriä, nopeita ja hitaita laitteita. Vaasalaisten demokratiabotti, joka liikkui kilpailun seuraajien äänestämän suunnan perusteella osoittautui yleisön suosikiksi. Nopeuskisan voitti Mikkelin robotti, joka päihitti mokiksen videokuvalla pehmeäliikkeisesti navigoivan robon nopeampien moottorien ansiosta.

Tampereen uudet tilat osoittautuivat sopiviksi tämän kokoiselle porukalle. Pihalle järjestetty paljusauna ei ollut aivan pienikokoinen sekään. Jälleen kerran hienosti järjestetty tapahtuma – yritetään saada Helsinkiin taas jotain kokoontumista kesällä!

Lisää kuvia viikonlopulta yhdistyksemme Flickr-albumissa.

Seinästä tukea
Seinästä tukea
Häksäystä
Häksäystä
HSF tulee taas!

HSF tulee taas!

Ikuri Arcade HSF15Hacklab Summit Finland 2016 järjestetään taas Tampereella tammikuun viimeisenä viikonloppuna 29.-31.1.2016. Seuraa ilmoittautumistiedotusta Tampereen Hacklabin sivuilla ja Freenoden #hacklab.fi-kanavalla.

HSF kerää Suomen hacklab-aktiivit nyt viidettä kertaa Tampereelle. Ohjelmaan kuuluu jälleen kerran perinteinen robottikisa ja yhteistyön suunnittelua. Vapaaehtoiseksi tapahtumaan voi ilmoittautua myös muualla kuin Tampereella asuvat. Helsingistä lähtee autokyytejä perille – kimppakyytien sumplintaa kirjoitusalustalla: http://kirjoitusalusta.fi/HSF16-helsinki-kimppakyydit

Katso tapahtumainfo osoitteesta: http://tampere.hacklab.fi/pages/hsf16/

HUOM: Järjestäjä toivoo ennakko-ilmoittautumista vaikka se ei tällä kertaa täysin pakollista olekaan.

HSF15½

HSF15½

Ensimmäistä kertaa kesällä järjestetty HSF-tapahtuma päättyi tänään Helsingin läbillä. Uusi läbitila koeponnistettiin nyt entistä isommalla osallistujamäärällä kuin koskaan, joten viikko ennen tapahtumaa valmistunut keittiö tuli tarpeeseen. Siivouskin oli melkein valmis siinä vaiheessa kun ovet avautuivat ja mansikkakakku nostettiin pöydälle perjantaina. Pihaan oli vuokrattu grillillä varustettu peräkärrysauna, ja läbiesittelyjä varten varattu buffet-tarjoilu viereisestä ravintolasta.

Perjantaina tehtiin viime hetken säätöjä ja virheratkaisuja robotteihin
Perjantaina tehtiin viime hetken säätöjä ja virheratkaisuja robotteihin

Koska helmikuussa päivitettiin kaupunkien toiminnan tilannekatsaus viime kerran, läbiesittelyissä keskityttiin viimeisen neljän kuukauden aikaisien tapahtumien kertaamiseen. Esityksen pitivät Helsingin lisäksi Turku, Tampere, Mikkeli ja uutena osallistujana Porin Hacklab. Vaasasta kengu piti esitelmän Holvin käytöstä yhdistyksen talouden hallinnoinnissa.

Robokisa käynnissä, Turun vuoro yrittää
Robokisa käynnissä, Turun vuoro yrittää

Oheisohjelmaksi oli järjestetty joko paintballia tai vaihtoehtoisesti kierros viereisellä Patterimäen linnoitusalueella. Varsinainen päätapahtuma oli takapihan ajorampissa järjestetty robokisa, jossa radan haasteellinen maasto ja kapean tilan käännökset osoittautuivat vaikeiksi kisailijoille. Viime hetken robosäätämistä ja siitä aiheutuvaa stressiä pyrittiin rajoittamaan vaatimalla osallistujilta todistusaineistoa toimivasta robotista ennen kilpailua. Lopulta neljästä kilpailijasta parhaiten radalla pärjästi tamperelaisten O10, ja tyylistä pisteet keräsi Turun Failix-lintu. Radan kaltevuus ja pehmeä sorapinta erottelivat parhaat suunnitteluratkaisut tehokkaasti vähemmän onnistuneista yrityksistä.

Hacklab.fi-yhteistyön jatkosta neuvoteltiin pariin otteeseen viikonlopun aikana. Päätöksiä syntyi ainakin seuraavista asioista:
– hacklab.fi on hyvä nimi yhteistyön organisoinnille
– aloitetaan irkkikanavien siirtäminen IRCnetistä Freenodelle #hacklab.fi-kanavasta
– uudistetaan nettisivu hacklab.fi

Telaketjut eivät toimineet odotetusti
Telaketjut eivät toimineet odotetusti
Patterimäki
Patterimäki

Kiitos kaikille kävijöille, siivoukseen osallistuneille, vapaaehtoisille ja varsinkin Eerolle vohvelien paistamisesta. Eiköhän jotain keksitä taas ensi kesäksi! Kuva-albumit viikonlopun ajalta: perjantai, lauantai ja sunnuntai.

Tampere julkaisi muuten heti tapahtuman jälkeen HSF16:n robokisan säännöt: http://kirjoitusalusta.fi/HSF16-robokisa

HSF15½, ilmoittautuminen avattu!

HSF15½, ilmoittautuminen avattu!

Robottikisa helmikuun HSF15-tapahtumassa Tampereella
Robottikisa helmikuun HSF15-tapahtumassa Tampereella

Tästä linkistä tapahtuman omalle sivulle

Helsingin Hacklab järjestää kesäkuussa kaikkien hacklab-yhdistysten yhteisen tapahtuman, joka sai lopulta nimekseen HSF15½. Tiedossa on tälläkin kertaa robokisa ja muuta yhteistä ohjelmaa.

Tapahtumaan ilmoittautuminen on nyt avattu. Huomioi, että tilaa on rajoitetusti, joten ole täytä lomake ajoissa! Osallistumismaksu pyydetään maksettavaksi etukäteen, viitenumeroa käyttäen.

Vuoden 2015 HSF ohi, Urpobotti voittoon

Vuoden 2015 HSF ohi, Urpobotti voittoon

Robokisa 2015

Viikonloppuna pidetty neljäs Hacklab Summit Finland keräsi taas Suomen Hacklabit Tampereen Oldskool-klubille. Edustettuina olivat isäntäkaupungin ja Helsingin läbin lisäksi Turku, Vaasa, Oulu, pikaisesti myös Jyväskylä ja uutena positiivisena yllättäjänä Mikkeli.

Viivanseurantakisan sijaan robotit kilpailivat tällä kertaa nopeudesta sokkeloiseksi osoittautuneella radalla. Kisassa nähtiin robotteja, jotka liikkuivat esimerkiksi käännetyillä pyörillä kävellen, yrittäen analogisella logiikalla suunnistamista tai liikkuivat sähkökitaran äänen ohjaamana. Useat osallistujat joutuivat turvautumaan B-suunnitelmiinsa keskeneräisten robottien takia, ja kisassa saattoi pärjätä kaikin tavoin sääntöjen vastaisillakin menetelmillä – määrätyistä aikasakoista huolimatta. Nopeuskisan voittajaksi selviytyi Helsingin Urpobotti, jonka taktiikaksi valikoitui FPV-kamera ja visualisoitu telemetria. Tyylikisan voitto meni Tampereelle.

Ikuri Arcade HSF15
Ikuri Arcade, flipperihalli Tampereella

Järjestettyyn ohjelmaan kuului Skrolli-lehden toimituksen esitys, sekä käynti Ikuri Arcadella, joka on muutamia vikkoja sitten avattu uusi flipperihalli kaupungin länsipuolella. Tampereen yhdistys esitteli lauantaina läbitilansa keskustassa ja kaikki kaupungit pääsivät esittelemään viime vuoden aikana tapahtunutta toimintaansa Oldskoolin kerholla.

Läbin kamera oli mukana matkassa, loput kuvat löydät Flickr:stä.

 

Tampere Hacklab
Tampere Hacklab

Hacklab Summit Finland is an annual event for all Finnish Hacklabs, first held in 2012. The happening was in Tampere, with seven labs participating.

We visited the local lab and a newly opened arcade, had a robot competition and gave presentations of past year’s activities in each city. Helsinki Hacklab’s robot won this years competition in speed, and a robot from Tampere in style category. See the rest of the photos at Flickr.

HSF14 yhteenveto

HSF14 yhteenveto

HKI Hacklab logoTammikuussa koko suomen hackerspacet istuivat saman pöydän äärelle ja löivät nerokkaat päänsä yhteen. Pidettiin kolmas perinteinen Hackerspace Summit Finland, eli HSF14.

Kyseessä on häkkereiden vuosittainen tapaaminen, eräänlainen vuosikatsaus, johon oli kutsuttu kaikki nykyiset hacklabien jäsenet sekä uuden pystyttämisestä haaveilevat. Tapahtuma järjestettiin jälleen kerran Tampereella Oldskool ry:n klubitiloissa.

Tapahtumassa pidettiin mm. esityksiä jäseniä kiinnostavista aiheista (Audiomyytit, NFC ja kulkukorttien turvallisuus, Ruuvitracker intro…) 5w esitteli uusia hienoja koneitaan (iso laserleikkuri, plasmaleikkuri sekä cnc jyrsin) jonka lisäksi tarjolla oli sopiva annos saunomista, arcade cabinetteja sekä viivanseuranta-compo. Toki yhteistä ruokailuakin harrastettiin ja käytiin tutustumassa Finnish Game Jam:iin, mutta tarkemman ohjelman voi halutessaan lukea tapahtuman kirjoitusalustalta.

Vaikka paikalle tullaankin moikkaamaan tuttuja naamoja, pitämään hauskaa ja kisailemaan kuka on rakentanut parhaimman robotin, on tapahtumalla oikeasti tärkeitä vaikutuksia ja tavotteita joilla edistetään hackerspace toimintaa. Tapahtumassa käydään läpi pajojen käytäntöjä, mitkä käytännöt edistävän toimintaa ja mitkä asiat eivät toimi sekä tietysti onko kellään niihin ratkaisuja.

Jos et ollut paikalla ja mutta haluat kuitenkin aktiivisesti edistää oman ja muidenkin hackerspacien toimintaa käy lukemassa tapahtuman jälkipuinnit kirjoitusalustalta.
Tapahtuman pohjalta perustettiin mm. vihdoin yhteinen saitti hacklab.fi sekä suunniteltiin kykenemmekö kesällä järjestestämään toisen tapaamisen.

Lisää tietoa janoaville kannattaa myös kurkata muidenkin labien raportit aiheesta:

Tampere Hacklab: HSF14
Vaasa Hacklab: video tapahtumasta

HSF14 24-26.1.2014

HSF14 24-26.1.2014

HSF eli Hackerspace(s) Summit Finland on viikonlopun mittainen tapahtuma joka on tarkoitettu Hackerspacejen (+synonyymit) yhteistyökokoukseksi. Tapahtumaan ovat tervetulleita kaikki Hackerspacejen jäsenet, uutta  pystyttämässä olevat ja muuten vaan aiheesta kiinnostuneet.

3. perinteinen HSF järjestetään Oldskool-klubilla Tampereen Epilässä. Tilassa on mahdollisuus lattiamajoitukseen, AV-laitteet, sauna, suihku- ja ruoanlaittomahdollisuus. Ravintola ja kauppa löytyvät kävelymatkan päästä.

Tapahtuman hinta on  10-20€, osallistujat saavat itse päättää summan omantunnon mukaan. Ensimmäinen kymppi menee tilavuokraan ja lopuilla hommataan kaikkea kivaa yhteistä.

Lisätietoa kirjoitusalustalla: http://kirjoitusalusta.fi/HSF14

Mainittakoon että tuo Oldskool-klubi on todellakin tutustumisen arvoinen paikka ja muutenkin näissä on aina ollut erittäin hyvä meininki. Kiitokset 5W:lle edellisvuosista ja jo etukäteen tulevasta.


English summary: HSF (Hackerspace Summit Finland) is a weekend long meeting for members of hackerspaces, those that are founding a hackerspace and people just generally interested in the subject. It’s held in Tampere at a private club called Oldskool and costs 10-20EUR (10 goes towards the rent, rest for snacks etc). English speakers are welcome but due to being a small minority all the materials will probably be in Finnish, feel free to ask for more information via email or on IRC.