Browsed by
Author: anacron

Grillivaunu Fillariin

Grillivaunu Fillariin

Olen pitkään jo suunnitellut rakentavani jonkin sortin mobiili-grilliä puistoiluun ja muihin extempore tapahtumiin. Kaikennäköisiä hauskoja ratkaisuita on tullut nähtyä mm. vappuna sekä erinäisissä skenetapahtumissa, joista nyt mainittakoon vaikkapa Boozembly. Monille Hacklabilaisille on myös tullut tutuksi cos:in rakentama “Amursk” -grilli, jolla on ruokittu nälkäisiä tovereita hacklabiin liittyvissä tapahtumissa. Itselle erityisen tärkeää oli optimoida liikutettavuutta, jotta grillin saisi nopeasti siirrettyä paikasta toiseen, joten lähdin pohtimaan asiaa pyöräilyn kannalta.

Pyörittelin pitkään ajatuksia Christiania Bikes -tyylisestä tavarafillarista, jossa etukorin tilalle rakentuisi tavaratilaa ja grilli, mutta tavarapyörien hinnat liikkuvat varsin korkealla – keskimäärin siellä 1200-2000 € hujakoilla – ja oman tavarafillarin rakentaminenkaan ei ole mikään ihan pieni projekti. Tavarafillarin säilytys on myös hankalaa. Tutkin pitkään myös halvempia kiinalaisia tavarafillareita ja niiden saatavuutta. Luonnollisesti rahtikustannukset nostavat hinnan silti liian korkealle. Muutamat keskustelut tavarafillarien omistajien kanssa kaikki johtivat siihen tulokseen, että ajettavuus ja laatu ovat niissä sitä luokkaa, ettei sellaiseen kannata sijoittaa. (Jos kiinnostuit itse tavarafillari-versiosta niin kannattaa tutustua grillariin)

Jossain vaiheessa päädyin tutkimaan erilaisia perävaunuja polkupyöriin ihan tavarankuljetusmielessä ja tajusin että rakenteen ja painorajojen puitteissa pystyisin rakentamaan hieman pienemmän version ideastani. Säilytyskin olisi vaunulle hieman helpompaa.

Selvittelin muutaman päivän ajan perävaunujen hintoja ja eroja, sillä tuntui että painorajoituksissa oli isoja heittoja. Hinnat pyörivät jossain 80 ja 300 € tietämillä. Hankalaksi vertailun teki se, että vaunujen kuvat olivat täysin identtisiä, mutta eri merkeillä  suositellut painorajat saattoivat heittää 25 kg. Fillarin perävaunut ovat myös sen verran erikoinen tuote suomessa, ettei niille löydy oikein kauppaa jossa pääsisi hypistelemään eroja eri mallien välillä. Päädyin lopulta siihen tulokseen, että Bilteman perävaunu on hintaluokassaan kohtuullinen (sen voi hakea suoraan kaupasta) ja näyttää identtiseltä muiden valmistajien perävaunuille, joissa oli luvattu paljon kovemmat kantokuormat ongelmitta. Todellisuudessa pienelle hiiligrillille ei kovinkaan paljoa painoa tule, mutta en silti halunnut ostaa mitään kepeintä versiota.

Kävimme pääsiäisen tienoilla hakemassa perävaunun Biltemasta. Kiitokset ExTechOp:ille kyydityksestä! Ja ostin sieltä myös samalla pienen hiiligrillin joka kiinitetään varsinaisen säilytystilan päälle. Grillin valintaan vaikutti myös oleellisesti se että Amurskissa on vastaavanlainen grilli käytössä, ja se on jo testattu toimivaksi ratkaisuksi.

Tätä ennen olin aloittanut jo grillin suunnittelun niillä mitoilla mitä nyt netistä pystyin kaivamaan saman näköisistä perävaunuista. Varsinainen luonnos tuli toteutettua sketchupilla, jota käytän usein tälläisten yksinkertaisten projektien luonnosteluun.

Yksinkertaisuudessaan grillivaunu on laatikko jonka päälle itse grilli kiinnitetään. Pyörittelin paljon ideoita miten grilliin saisi lisää työtilaa ja miten tavaroiden järjestystä saisi vähän pidettyä kasassa. Lopulliseen versioon tuli kaksi tasoa: alas isompi tavaratila ja päälle pienempi lokero työvälineille. Osasyy tähän ratkaisuun oli se että raketamiseen oli käytetty jo ruhtinaallisesti aikaa ja toinen syy oli, että rakensin laatikon labillä olleista vanereista, jotka sattuivat loppuivat kesken. Tästä syystä monimutkaisempia rakenteita ja laatikoita oli turha pohdiskella sen enempää.

Grillivaunu on kasattu pääosin vanerista joka kiinnittyy neljällä pultilla vaunun runkoon. Pintakäsittelynä toimi Miranolin kalustemaali ja vaunu pyörikin läbillä kaikkien tukkeena ainakin viikon maalauksen tiimoilta. Lisäsin myös alumiinilistaa tukemaan rakennetta, mutta oikeastaan se on tärkeämpi ulkonäöllisistä syistä. Viimeistely hoitui läbin vinyylileikkurilla jolla saatiin asianmukaiset #nakkiservo -tarrat vaunun kylkeen. Ironisesti nakkiservo on jo yli kymmenen vuotta pyörinyt irc-kanava & porukka, jonka teema ja logo istuu vaunuun kuin nenä päähän, mutta ohikulkijat mieltävät vaunun tietysti vain kaupalliseksi kojuksi.

Grillivaunua on nyt testailtu vapusta lähtien useampaan otteeseen ja on todettu toimivaksi peliksi. Sisätilaan mahtuu tavaraa enemmän kuin tarpeeksi, pinnoitus on kestänyt suomen vähälumisia kesäolosuhteita kohtuu hyvin ja puiset grillin jalat eivät ole ihme kyllä vielä tuhoutuneet. Ongelmakohtina tällä hetkellä on lähinnä se että alumiiniset tukijalat ovat liian heppoisia, joten kaksi niistä on päässyt jo vähän vääntymään ja grillin tuuletusräppänät sekä jalat ovat kiinni muttereilla, jotka tuppaavat löystymään tärinästä.

Tulevia päivityksiä on myös pohdittu. Grilliin on nyt myös lisätty lämpötila-anturi joka lähettää tietoa esp8266:n avulla thingspeakkiin. Täältä saa kerättyä lämpötilakäyrän ja haettua dataa apin kautta. Seuraava askel onkin virittää irkkibotti huutelemaan grillin lämpötiloja.

ProTracker kurssi hacklabilla ke 24.6. 18-20

ProTracker kurssi hacklabilla ke 24.6. 18-20

protrackerHacklabilla järjestetään ProTracker kurssi Amigalle.

Kurssin tavoitteena on opettaa mitä trackerit ylipäänsä ovat. Kurssilla käydään läpi trackerin perusideaa, protrackerin käyttöliittymän perusteet ja ehkä jopa hieman trackerien historiaa. Kurssin jälkeen pystyt aloittamaan itsenäisen työstön kyseisellä trackerillä, hyödyntämään perusteita myös uudemmilla trackereillä ja toivottamasti myös pitämään vastaavan kurssin muille kiinnostuneille.

Ilmoittautuminen kyseisen linkin takaa:
http://goo.gl/forms/…

Kurssi on avoin kaikille. Ei siis vaadi labin jäsenyyttä; kutsu kaveritkin mukaan.

edit:

Kurssi oli varsin onnistunut joten aiheesta järjestetään varmasti toinenkin kurssi niille jotka eivät tälle kurssille päässeet osallistumaan. Aiheesta tiedotetaan jälleen kun se tulee ajankohtaisemmaksi. Kiitokset kurssille osallistuneille.

18932472559_8bc472aff8_z

Yleistä muuttoinfoa / Hacklab suljettu 10. – 20.10.

Yleistä muuttoinfoa / Hacklab suljettu 10. – 20.10.

TT18-v1.0-viisto-palkitTässä hieman koostettua tietoa niille jotka eivät ole aktiivisesti Hacklabin muutossa mukana. Jos jollekkin on vielä epäselvää niin Hacklab on saanut uudet tilat Pitäjänmäestä osoitteesta Takkatie 18 ja sinne ollaan parhaillaan muuttamassa.

Uusista tiloista on kyhätty nopea video youtubeen niille jotka eivät tilassa ole päässeet vielä käymään syystä tai toisesta.

Hacklab on muuton aikana kiinni 10. – 20.10. eli avointa tiistaita, Deeppiä tai muutakaan tavallista toimintaa ei ole. Discourseen päivitetään uusimmat tiedot muuttoa koskien, eli kannattaa seurata sitä jos asia kiinnostaa. Huoneiden lopulliset sijainnit on vielä auki ja tällä hetkellä tiloissa puuhataan seinien kaatelun ja lattiavaihtoehtojen parissa.

Jos haluat auttaa muutossa tavalla tai toisella niin ilmaise kiinnostuksesi Discoursen puolella.Suurin muuttorutistus on näillä näkymin 18.-19. lokakuuta, erityisesti lauantaina.

Jos sinulla sattuu olemaan läbillä jotain henkilökohtaista omaisuutta joka ei ole asianmukaisesti standardilaatikkoon pakattuna, hae se pois mieluummin heti. Missään tapauksessa se ei tule päätymään muuttokuorman kanssa uuteen osoitteeseen. Standardilaatikoiden varasto muutetaan yhteisvoimin.

dEEP kurssit jatkuvat torstaisin klo 18-21!

dEEP kurssit jatkuvat torstaisin klo 18-21!

dEEP – EEP goes digital!

Suosittu Epäteoreettisen Elektroniikan Perusteet -kurssi on nyt saamassa digitaalisen jatko-osan.

Syksyisten torstai-iltojen workshopeissa aletaan perehtyä digitaalielektroniikan salaisuuksiin alkeista alkaen, päätyen lopulta FPGA-piireihin. Tutuksi tulevat erilaiset piiriperheet, kombinaatio- ja sekvenssilogiikat sekä ohjelmoitavatlogiikkapiirit.

Leipälaudan äärellä päästään näkemään piirien toimintaa myös käytännössä.Osallistumista helpottaa EEP-kurssia vastaavat tiedot: sähköopin peruskäsitteet, yleismittarin käyttö ja yksinkertaisten kytkentöjen rakentaminen leipälaudalla.

Jos näissä tuntee tarvitsevansa kertausta, tiistai-illat labilla ovat hyvä tilaisuus siihen.Kurssi on avoin kaikille Helsinki Hacklabin jäsenille. Aika on joka torstai klo 18-21, alkaen 18.9. ja paikkana Hacklabin tilat.

Rastikoulutuksia siirretään / Lauantaina hacklabin kevätkokous

Rastikoulutuksia siirretään / Lauantaina hacklabin kevätkokous

Hackviikonloppu on peruttu äitienpäivän ja aktiivien muiden kiireiden vuoksi. Tämä tarkoittaa siis käytännössä sitä että aiemmin suunniteltu rastikoulutus on siirretty seuraavalle hackviikonlopulle (14. – 15.6.)

Lauantaina 10.5. on Helsinki Hacklab ry:n kevätkokous. Virallinen kokous aloitetaan
kello 16, ja pyritään päättämään noin kello 18 mennessä.  Ennen ja jälkeen on epävirallista kokoontumista, tarjoilu nyyttikestiperiaatteella. Jos haluat vaikuttaa yhdistyksen toimintaan on tämä oivallinen paikka ja hetki tuoda omia huolia, murheita, ajatuksia ja toiveita esille.

Model expo 2014

Model expo 2014

mexpo2014Terveiset Messukeskukselta! kävimme jälleen pyörähtämässä Model expossa, joka on pohjoismaiden suurin pienoismallitapahtuma. Ständillä riitti vilinää ja Tsernobyl-simulaattori sekä Kierrätin olivat luonnollisesti taas suurina vetonauloina. Mukana ständillä edustamassa oli toki myös tuttuja naamoja Tampereen ja Turun hackerspaceista.

Reaktorin räjäyttelyn ja kuularadan lisäksi monia jaksoi edelleen kiinnostaa 3D printtaus, mutta Ultimakerimme meni harmillisesti tukkoon emmekä viitsineet sitä alkaa ständillä korjailla. Esimerkeillä päästiin kuitenkin pitkälle ja etenkin 5w:n työstämä Falloutista tuttu AEP7 toimi hyvänä esimerkkinä printtijäljestä ja sen jälkikäsittelystä. Mokiksen ja amroboticsin robotit keräsivät myös pöydän täyteen uteliaita ihmisiä ja toivottavasti saamme taas liudan uusia jäseniä. Tapahtumassa kiiteltiin myös paljon hyvää meininkiä vaikka kaikilla ei jäseneksi liittymiseksi asti into ihan riittänytkään.

Iso kiitos vielä kaikille osallistuneille ja avustajille!

Labille hankittu uusi valoituslaite

Labille hankittu uusi valoituslaite

valotuslaite-largeHacklabille on nyt hankittu uusi valotuslaite piirilevyjen työstöön! Iso kiitos trueAWAY:lle asian edistämisestä.

Kyseessä on siis vastaavanlainen piirilevyjen työstöön tarkoitettu laite kun meillä on aiemmin ollut lainassa. Seuraavana tavoitteena siivoillaan ja järkätään syövytyshuone uuteen uskoon ja sitten kun hommiin alkaa löytyä rutiini, järjestämme syövytysworkshopin halukkaille.

HSF14 yhteenveto

HSF14 yhteenveto

HKI Hacklab logoTammikuussa koko suomen hackerspacet istuivat saman pöydän äärelle ja löivät nerokkaat päänsä yhteen. Pidettiin kolmas perinteinen Hackerspace Summit Finland, eli HSF14.

Kyseessä on häkkereiden vuosittainen tapaaminen, eräänlainen vuosikatsaus, johon oli kutsuttu kaikki nykyiset hacklabien jäsenet sekä uuden pystyttämisestä haaveilevat. Tapahtuma järjestettiin jälleen kerran Tampereella Oldskool ry:n klubitiloissa.

Tapahtumassa pidettiin mm. esityksiä jäseniä kiinnostavista aiheista (Audiomyytit, NFC ja kulkukorttien turvallisuus, Ruuvitracker intro…) 5w esitteli uusia hienoja koneitaan (iso laserleikkuri, plasmaleikkuri sekä cnc jyrsin) jonka lisäksi tarjolla oli sopiva annos saunomista, arcade cabinetteja sekä viivanseuranta-compo. Toki yhteistä ruokailuakin harrastettiin ja käytiin tutustumassa Finnish Game Jam:iin, mutta tarkemman ohjelman voi halutessaan lukea tapahtuman kirjoitusalustalta.

Vaikka paikalle tullaankin moikkaamaan tuttuja naamoja, pitämään hauskaa ja kisailemaan kuka on rakentanut parhaimman robotin, on tapahtumalla oikeasti tärkeitä vaikutuksia ja tavotteita joilla edistetään hackerspace toimintaa. Tapahtumassa käydään läpi pajojen käytäntöjä, mitkä käytännöt edistävän toimintaa ja mitkä asiat eivät toimi sekä tietysti onko kellään niihin ratkaisuja.

Jos et ollut paikalla ja mutta haluat kuitenkin aktiivisesti edistää oman ja muidenkin hackerspacien toimintaa käy lukemassa tapahtuman jälkipuinnit kirjoitusalustalta.
Tapahtuman pohjalta perustettiin mm. vihdoin yhteinen saitti hacklab.fi sekä suunniteltiin kykenemmekö kesällä järjestestämään toisen tapaamisen.

Lisää tietoa janoaville kannattaa myös kurkata muidenkin labien raportit aiheesta:

Tampere Hacklab: HSF14
Vaasa Hacklab: video tapahtumasta

Hack-viikonloppu – Reaktorin kunnostus ja Happy Hacking Day

Hack-viikonloppu – Reaktorin kunnostus ja Happy Hacking Day

Seuraava Hack-viikonloppu pidetään 8. – 9. Helmikuuta ja teemana on Reaktorisimulaattorin kunnostus sekä valmistautuminen Haaga-Helian Happy Hacking Day:tä varten! Apuja ja aktiivisuutta kaivataan ja riittää että ruuvari pysyy kädessä, niin tekemistä kyllä keksitään!

English summary: Our next Hack-weekend is at 8. – 9th of February and our aim is to renew/fix the Reactor Simulator and also to get ready for Haaga-Helia’s Happy Hacking Day. Any help is appreciated and if you’re able to hold a screwdriver, we’ll figure out something for you to do.