Jäsenkokouksen satoa

Jäsenkokouksen satoa

Tässä lyhyt yhteenveto sunnuntain kokouksista

Vuonna 2010 yhdistyksen puheenjohtajana toimii Kim Kauppila.

Jäsenkokous päätti vuoden 2010 jäsenmaksuksi 20 euroa varsinaisille jäsenille
ja vähintään 100 euroa kannatusjäsenille. Maksuohjeet lähtetään hyväksytyille
jäsenille helmikuussa.

Jäsenkokouksessa ehdotettiin tilanmaksua (esim. 40 euroa), josta hallitus voi
hakemuksesta myöntää alennuksen esimerkiksi työttömille ja opiskelijoille
tiettyyn rajaan asti (esim. 20 euroa). Ehdotus hyväksyttiin hallituksen
myöhemmin kokouksessa.

Tilamaksua aletaan kerätä maaliskuussa, jotta tilan vuokraamista varten
saadaan kerrytettyä tarvittavaa rahallista puskuria. Jäsenkokouksen ehdotuksen
mukaisesti jatkossa voidaan hyvittää puskuriin maksaneille jäsenille puskuriin
sijoitettu summa myöhemmin alennuksina tilankäyttömaksuun hakemuksesta.
Tilamaksujen keräämisen aloittamisesta ilmoitetaan myöhemmin.

Tilan säännöistä mainittakoon seuraavaa käydystä keskustelusta:
– tilan tulee olla alkoholiton
– tilan käyttöön tulee alaikäraja, jota nuoremmat voivat käyttää tilaa
valvojan läsnäollessa tai huoltajan suostumuksella.
– avaimet tilaan ovat henkilökohtaisia ja mikäli samalla avaimella tulee
useampia henkilöitä tilaan tulisi tästä ilmoittaa etukäteen.

Seuraavat Open Day -tapahtumat järjestetään 28.2. kello 14-20 ja 21.3. kello
14-20 Ptarmiganissa. Olette tervetulleita paikalle ja mielellään myös
esittelemään omia projektejanne.

Mainittakoon nyt vielä että yhdistyksellä on tällä hetkellä 31 jäsentä.

Comments are closed.