Vuoden 2015 HSF ohi, Urpobotti voittoon
Viikonloppuna pidetty neljäs Hacklab Summit Finland keräsi taas Suomen Hacklabit Tampereen Oldskool-klubille. Edustettuina olivat isäntäkaupungin ja Helsingin läbin lisäksi Turku, Vaasa, Oulu, pikaisesti myös Jyväskylä ja uutena positiivisena yllättäjänä Mikkeli.
Viivanseurantakisan sijaan robotit kilpailivat tällä kertaa nopeudesta sokkeloiseksi osoittautuneella radalla. Kisassa nähtiin robotteja, jotka liikkuivat esimerkiksi käännetyillä pyörillä kävellen, yrittäen analogisella logiikalla suunnistamista tai liikkuivat sähkökitaran äänen ohjaamana. Useat osallistujat joutuivat turvautumaan B-suunnitelmiinsa keskeneräisten robottien takia, ja kisassa saattoi pärjätä kaikin tavoin sääntöjen vastaisillakin menetelmillä – määrätyistä aikasakoista huolimatta. Nopeuskisan voittajaksi selviytyi Helsingin Urpobotti, jonka taktiikaksi valikoitui FPV-kamera ja visualisoitu telemetria. Tyylikisan voitto meni Tampereelle.
Järjestettyyn ohjelmaan kuului Skrolli-lehden toimituksen esitys, sekä käynti Ikuri Arcadella, joka on muutamia vikkoja sitten avattu uusi flipperihalli kaupungin länsipuolella. Tampereen yhdistys esitteli lauantaina läbitilansa keskustassa ja kaikki kaupungit pääsivät esittelemään viime vuoden aikana tapahtunutta toimintaansa Oldskoolin kerholla.
Läbin kamera oli mukana matkassa, loput kuvat löydät Flickr:stä.
Hacklab Summit Finland is an annual event for all Finnish Hacklabs, first held in 2012. The happening was in Tampere, with seven labs participating.
We visited the local lab and a newly opened arcade, had a robot competition and gave presentations of past year’s activities in each city. Helsinki Hacklab’s robot won this years competition in speed, and a robot from Tampere in style category. See the rest of the photos at Flickr.