Kesäkuu 2018

Kesäkuu 2018

Kesäkuussa hacklab tavallisesti hiljenee ja työtilaa voi käyttää vieläkin paremmin rauhalliseen omaan työskentelyyn. Alkukesällä järjestettiin HSF-kokoontuminen Suomen hacklabeille sekä robottikisa Strömbergin puistossa. Sitä ennen koko työtila sekä piha-alueet järjesteltiin parempaan kuntoon, ja takapihan alue onkin nyt siistimpi kuin koskaan ennen.

HSF:ssä aloitettiin avoimen standardin Matrix-viestinnän testaaminen hacklab.fi-käytössä. Tarkoituksena on kokeilla vaihtoehtoa nykyisin käytössä oleville erillisille Slackeille ja Telegram-ryhmille, joita on käytössä Helsingin lisäksi muidenkin kaupunkien hacklabeilla. Kaupunkien omien hacklabien keskustelujen lisäksi tällä voisimme saada lisää osallistujia hacklab.fi:n yhteisille kanaville.

Robottikisaa oli mukana seuraamassa parhaimpina hetkinä noin 150 henkilöä ja robotteja oli tällä kertaa mukana varsinkin Helsingistä.

Uusia työvälineitä on taas hankittu yhteiseen käyttöön. Kesäkuussa ostettiin uusi monitoiminen yläjyrsin, ja metallilevyjen leikkuria on aloitettu korjaamaan takaisin käyttökuntoon. Puun työstöön tarkoitettua CNC-laitetta on aloitettu suunnittelemaan ja toteuttamaan. Materiaalina käytetään pääosin omasta varastosta löytyviä osia.

HSF 2018½

HSF 2018½

Helsinki Hacklabin ja hacklab.fi:n järjestämä HSF18½-tapahtuma 7.-10.6.2018. Paikalle saa saapua siis jo torstaina.

Kutsuttuina ovat aloittelevien ja toiminnassa olevien Hacklabien jäsenet koko Suomessa. Mukaan saavat tulla myös muut hack-, säätö-, radioamatööri- ja DIY-henkiset yhdistykset ja henkilöt ympäri Suomea. Osallistumista suositellaan erityisesti toimintaansa aloitteleville tai vasta suunnitteleville ryhmille.

Robotit Strömbergin puistossa on lauantaina 9.6.2017. Rata on sama tuttu hacklab.fi-robottirata kuin aiempina vuosina.

Ilmoittautuminen

Tapahtuman nettisivut, infot ja ilmoittautuminen:
HSF-sivut

Robottikisan omat nettisivut:
http://robotit.hacklab.fi

Tapahtuman järjestäjille voi esittää kysymksiä sekä hacklab.fi:n irkkikanavalla että keskustelussa:
https://discourse.hacklab.fi/t/hsf18-7-10-6-tapahtuman-jarjestaminen/820

Ohjelmaa päivitetään vielä. Muutoksia voi tapahtua.

Tarvitsemme lisää vapaaehtoisia mm.

  • Robottikisasta tiedottamiseen ja julisteiden levittämiseen
  • Tapahtumajärjestelyn tehtäviin
  • Ideointiin ja ohjelman järjestämiseen
  • Esityksiä ja workshoppeja
Kiitos kevätsiivoukseen osallistujille

Kiitos kevätsiivoukseen osallistujille

Viikonlopun kevätsiivouksessa saatiin kerättyä kuormalavallinen roskaa pois työtilasta. Isoimmat raivatut paikat olivat nosto-ovellinen varasto ja piha-alueet. Kiitos kaikille siivoukseen, lajitteluun, rakentamiseen ja keittiötöihin osallistuneille!

Merkitsethän sisäkenkäsi

Koulutustilan ilme on lähiaikoina muuttumassa: viikonloppuna aloitettiin uusien näyttöjen kiinnitys seinään ja myöhemmin muuttuu myös huoneen järjestys. Polkupyörille on nyt oma teline oven vieressä ja takapihalle on helpompi pysäköidä autolla. Siilin pesä käytiin tarkastamassa talven jäljitä, mutta kopissa ei ollut asumisen merkkejä.

Hacklabilla on uusi jätesopimus, johon kuuluu isompi jäteastia sekä oma keräysastia pahville. Biojätteille meillä on oma komposti ulko-oven vieressä. Roskien lajittelusta lisää wikissä.

Jos sinulla on sisäkengät säilytyksessä läbillä, varmistathan, että ne on merkitty nimelläsi. Ylimääräisiä nimettömiä kenkiä karsitaan pois telineistä.

Lisää kuvia lauantailta flickrissä.

Helsinki Hacklabin kevätkokous 2018 / Spring meeting

Helsinki Hacklabin kevätkokous 2018 / Spring meeting

Helsinki Hacklab ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään lauantaina 19.5.2018 klo 14. Paikkana työtilamme Takkatie 18 alakerrassa.

Paikalle saa saapua jo 12 alkaen valmistelemaan ja siivoamaan tilaa. Virallinen kokous aloitetaan kello 14. Ennen ja jälkeen on epävirallista kokoontumista.

Tarjoilu nyyttikestiperiaatteella. Tervetuloa!

Helsinki Hacklab holds its annual spring-meeting on Saturday 19.5.2018, 14:00, at our premises in Takkatie 18. You can arrive starting from 12:00. After the official part there is general hanging around and snacks using the potluck principle. Welcome!


Siivoustalkoot / Clean-up day

Lauantaina 5. toukokuuta klo 14. Lisätiedot discoursessa.

Työalueena pääasiassa nosto-ovellinen varastohuone, roskien lajittelu ja piha-alue. Tule mukaan!

Join us on May 5th, when we clean up our storage room and the backyard. We start at 14.00.

Pelinkehitystä labilla

Pelinkehitystä labilla

Toiminta hacklabilla ei ole aina puutyötä, metallin jyrsintää tai elektroniikan kolvausta. Viime viikonloppuna labilla järjestettiin pienimuotoiset gamejamit osana maailmanlaajuista Ludum Dare -tapahtumaa. Gamejameissa osallistujat tekevät pelin hyvin rajatussa ajassa, yleensä viikonlopussa. Ludum Daressa on kaksi kategoriaa, Jam ja Compo. Jamiin voi osallistua tiimillä, aikaa on kolme vuorokautta ja pelin tekemiseen saa käyttää kaikkia taide- ja audiomateriaaleja joihin tiimeillä on käyttöoikeus. Compoa sen sijaan kutsutaan myös Hard Modeksi, siihen osallistutaan yksilönä, aikaa on vain 48 tuntia ja kaikki pelin taide, koodi ja audio tulee tehdä tapahtuman aikana.

Tapahtuman aikana valmistuneet pelit julkaistaan tapahtuman sivuilla ja muut osallistujat antavat peleille arvosanoja. Lopuksi peleistä julkistetaan voittajat muutamassa kategoriassa, mutta kaikki rajatussa ajassa pelin valmiiksi saanet ovat jo voittajia sinänsä. Labilla tapahtumaan osallistuneet olivat kaikki kokeneita pelinkehittäjiä ja halusivat haastaa itseään osallistumalla Compoon.

Tämänkertaisen ludum daren aiheena oli “Combine 2 Incompatible Genres” ja päätin että oman pelini toinen genre olisi “Twin-stick shooter“. Koska aikaa oli hyvin rajallisesti, tein pelin tutulla Unity 3D pelimoottorilla. Aloitin tekemällä yksinkertaisen prototyypin jossa yksiväristä sylinteriä pystyi liikuttamaan ohjaimen vasemmalla tikulla ja ampumaan oikealla tikulla. Kun sain tämän osan pelistä toimimaan tyydyttävällä tavalla, aloin miettimään toista genreä. Olen pitkään jo suunnitellut tekeväni yksinkertaisen jalkapallopelin käyttäen laumakäytöstä, joten toiseksi genreksi valitsin jalkapallopelin. Aloitin tekemällä peliin pallon, joka liikkuu maailmassa käyttäen fysiikkasimulaatiota ja joka pomppii ympäriinsä kun pelaajan ampumat “lasersäteet” osuvat siihen. Tämä yksissään oli jo melko hauskaa, pallo pomppi hauskalla ja odottamattomalla tavalla ympäri pientä pelimaailmaa!

Seuraavaksi loin peliin vastapelaajat, eli punaiset sylinterit. Niiden yksinkertaiset käyttäytymissäännöt olivat “liiku palloja kohti”, välttele toisia pelaajia” ja “potkaise palloa jos olet tarpeeksi lähellä”. Näillä säännöillä yksinkertaiset sylinterit tekivät yllättäviä liikkeita ja koska he välttelivät toisiaan, näytti melkein että pelaajat tekivät älyllistä yhteistyötä keskenään. Tässä vaiheessa olin varma että pelini tulisi onnistumaan, mutta oli jo myöhä, joten päätin jatkaa seuraavana päivänä.

Koska pelini oli korkealla tasolla jo toimiva, toisena päivänä päätin keskittyä sen audiovisuaaliseen puoleen. Pelaajahahmo sai pupumaiset korvat, opettelin käyttämään rumpukonetta ja tein peliin yksinkertaisen musiikin, tein peliin muutaman ikea-tyylisen sanattoman ohjekuvan ja katsomoon yleisötekstuurin. Tämän lisäksi paransin peliä entisestään ja taistelin Unityn selainversion ohjaimen käsittelyn outouden kanssa: jostain syystä natiiviversiossa ja selainversiossa ohjaimen oikean tikun X- ja Y-akselit olivat eri päin. Tein peliin tunnistuksen missä versiossa peli pyörii ja vaihdan akselit sen mukaan. Sain tämän toimimaan melkein kaikissa selaimissa, mutta tein peliini tuen myös pelaamiselle pelkällä näppäimistöllä tai näppäimistöllä ja hiirellä. Lopuksi suunnittelin pelille vielä hienon logon ja sitten oli aika julkaista peli Ludum Daren sivuilla kaikkien kokeiltavaksi.

Pelin virallinen entry ja muita tietoja löytyy osoitteesta https://ldjam.com/events/ludum-dare/41/shootball ja peliä voi käydä pelaamassa osoitteessa http://joonamo.kapsi.fi/ld41/ . Pelin lähdekoodit ovat myös saatavilla, mutta ne ovat juuri niin siistit kuin 48 tunnin projektilta voi odottaa: https://github.com/joonamo/ld41 . Ylipäänsä olen hyvin tyytyväinen peliin. Sitä on hauska pelata, se näyttää ja kuulostaa hyvältä (kooderin tekemäksi) ja onnistuin mielestäni saamaan peliin hyvän asteittain nousevan vaikeusasteen. Monet peliä testanneet ovat olleet samaa mieltä ja raportoineet paljon parempia tuloksia kuin olen itse saanut.

Laura Dahlberg: C6H12O – Galleria Huuto

Laura Dahlberg: C6H12O – Galleria Huuto

Laura Dahlbergin näyttely C6H12O aukeaa viikonloppuna Galleria Huudossa.

Lauran lisäksi Helsinki Hacklabista on ollut mukana osallistumassa tekijöitä teknisten toteutusten suunnittelussa ja rakentamisessa. Elektroniikkahuoneessa on talvella ja keväällä rakennettu ilmankostuttimien ohjausta uusiksi ja luotu keinotekoista luontokokemusta muovista ja teokseen tilatusta synteettisestä nurmikon tuoksusta.

Näyttelyn avajaiset perjantaina 6.4. klo 18-20. Avajaisiin ja näyttelyyn vapaa pääsy.

Näyttelyn ja gallerian info:
Galleria Huuto Jätkäsaari – Pikkujätkä 7.-29.4.2018.

Kurssi: 3D mallinnuksen perusteet Fusion 360-ohjelmalla

Kurssi: 3D mallinnuksen perusteet Fusion 360-ohjelmalla

Autodesk Fusion 360 on moderni 3D CAD/CAM -työkalu eli kolmiulotteisten kappaleiden ja rakenteiden mallinnustyökalu. Ilmaisuutensa takia siitä on nopeasti muodostunut de facto standardi harrastelijapiireissä, ja Helsingin Hacklabilla se on yleisimmin käytetty interaktiivinen mallinnin.

Kurssi pidetään 5 peräkäisenä keskiviikkona 18.4. alkaen. Istunnot tapahtuvat klo 18 – n. klo 21 tai niin pitkään kuin intoa kunakin iltana riittää.

Kurssille ei tarvita ennakkoilmoittautumista, mutta istumapaikat menevät saapumisjärjestyksessä.

Tarkempaa tietoa kurssista ja sen sisällöstä löytyy labin Discoursessa. Kaikki aiheesta kiinnostuneet tervetuloa!

Elektroniikkahuone entistä parempi

Elektroniikkahuone entistä parempi

Tiedotteita viikolle 12

Vapaaehtoiset ovat teheneet elektroniikkahuoneessa paljon uusia muutoksia ja parannuksia. Lattia ja seinät on maalattu, jalkalistat kiinnitetty paikalleen ja muitakin isompia tai pienempiä muutoksia saatu toteutettua vähitellen loppuun asti. Lajitelmalaatikoston sisältöjä on siivoiltu ja järjestelty tilaa säästävämmin seinälle ripustettuihin lokerikkoihin.

Saimme viime viikolla lahjoituksena suuren määrän elektroniikan komponentteja, joita on ehditty jo jonkin verran lajitella paikoilleen. Tavaraa on selviteltävänä vielä vaikka kuinka paljon.

Muistathan maksaa jäsenmaksusi vuodelle 2018

Edelleen joitakin vuoden alussa lähetettyjä jäsenmaksulaskuja on vielä maksamatta. Alkuperäinen eäpäivä laskuissa on ollut 16.1.2018. Näiden jäsenmaksujen suorittamisen viimeinen takaraja on 30.4.2018, jonka jälkeen maksamaton maksu tulkitaan eroilmoitukseksi jäsenyydestä. Takaraja ei koske vuoden 2018 aikana jäseneksi liittyneitä tai liittyviä jäseniä. Varmistathan, että yhdistyksen lähettämät sähköpostimuistutukset eivät jää suodatukseen, ja että yhdistykselle antamasi yhteystiedot ovat edelleen ajantasaiset.

Viikonloppu Tampereella ja muita päivämääriä

#hacklab.fi-kanavalla on suunniteltu jäsenrekisteriohjelman kehitysviikonloppua Tampereelle. Mukaan saa tulla kaikkien eri hacklabien jäsenet. Sauna- ja kokoustila Majaranta Hervannan lähimaastossa on varattu lauantaiksi 21.4., ja sitä ennen voi osallistua Tampere Hacklabin saunailtaan edeltävänä perjantaina. Jos siis osaat tai haluat oppia djangoa (python), tule mukaan kehittämään hacklabien yhteistä projektia ja ilmoittele joko hacklab.fi:lle tai omalle hacklabille saapumisestasi.

Voit merkitä jo nyt kalenteriisi yhdistyksen kevätkokouksen päivämäärälle 19.5.2018. Varsinainen kokouskutsu lähetetään myöhemmin. HSF18½ järjestetään viikonloppuna 8.—10.6.2018.

Finnish hackerspaces meet in Jyväskylä

Finnish hackerspaces meet in Jyväskylä

Ten participating hackerspaces must be a record for the biannual gathering of Finnish hacklabs! Hacklab Summit Finland 2018 was arranged in Jyväskylä, and despite the local hacklab was in charge of the event for the first time, they managed to make this happening one of the best in the history of HSF.

Our hangout place

The major theme for this year was planning the way how to formalise hacklab.fi as an official organisation of hackerspaces in Finland. We now have initial idea how the organisation should work, based on opinions and votes of those, who took part in this meeting. Unanimous conclusion was, that the founding assembly is going to be the next HSF in Helsinki this summer. Hacklab.fi has a history of more or less informal co-operation between cities since 2012. The new organisation will be strictly for member-operated hackerspaces, supporting new groups to get started, offering web services, representing our local scene in events both in Finland and further away, and making all kinds of PR work to help people find their local hacklabs.

Jyväskylä Hacklab took the responsibility to arrange HSF in connection with Instanssi demoscene event. This enabled us to have more space, content and possibilities than before. As usual, the program was fixed weeks before the start, and a hourly timetable kept us on track with finishing robots ready for the competition, remembering to eat, presenting recent happenings in different hacklabs, doing something more than just sitting behind the laptop, going to a indoor trampoline park and of course, the sauna.

Staying active

Helsinki participated in the robot race track competition with two robots. The robot track is a 1 × 2 m box which has copies of itself in some of the hacklab.fi member spaces. Joonamo found his robot from last summer still working, and I assembled hastily some LEGO robot that had code running just few minutes before the competition started. The program was written in Python from scratch, the robot did zero practicing on the track, and I only knew it could probably move forward when turned on. For my complete surprise, it actually managed to make one clean complete round on the track, and didn’t even finish last on the results list. Joonamo’s robot came 3rd in speed results and 4th in popular vote, and the host city Jyväskylä took the first place. Robot competition was also included in the Instanssi program, so we had a great audience supporting the bots on the racetrack.

Posing before the race

The weekend ended in visiting Hacklab Jyväskylä, which is about to move to a larger location soon. Tampere Hacklab is  expanding its place with a new metal room and textile work section. There are also plans in other cities to look for larger workspaces and Nokia just started their own lab. This HSF had a very positive athmosphere where collaboration is taken for granted.

Definitely looking good for hacklab scene in Finland right now. A big thanks to Jyväskylä for hosting us!

Photos from weekend:
Helsinki Hacklab flickr
Tampere Hacklab flickr

Robot competition:
Twitch video

Blog posts in Finnish:
Jyväskylä Hacklab
Tampere Hacklab

 

Next time:
HSF18½ in Helsinki, 8.—10.6.2018

Viikko 8

Viikko 8

pöytien siivous
Pöytäpinnat puhdistettu

Hacklab palaa vähitellen normaallin toimintaan
Tiistaina taas avoimet ovet. Elektroniikkahuoneessa saattaa olla vielä paljon kaikenlaista keskeneräistä, mutta nämä puutteet ovat työn alla. Työtilassa on kuitenkin nyt taas mahdollista rakennella kaikenlaista.

Puutyötila
Haluatko oppia löytämään puutyötilasta aina sopivan työvälineen tarkoitukseen ja käyttämään sitä oikein? Mihin ne roskat tyhjennettiin? Keskiviikkona järjestetään lyhyt kurssi aiheesta. Tehdään työtilasta siisti ja mukava paikka kaikille käyttäjille.

Näyttelyn avajaiset Galleria Lapinlahdessa
Pia Männikkö: Vaiheinen (Galleria Lapinlahti)
Pia Männikkö on rakentanut teoksen Galleria Lapinlahdessa avautuvaan näyttelyyn. Hacklab on ollut mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa liikuttelevaa mekaniikkaa. Avajaiset tiistaina! Lisätietoa discoursessa.